Puu kaatuu!

Syksyn tullen on hyvä tarkistaa pihapuiden kunto ja tehdä ennakoivia hoitotoimia. Kunnon välineillä syntyy hyvää jälkeä helposti. Puiden hoitoon tarvitaan ohileikkaavat oksasakset ja raivaussakset, tankosaha ja pienihampainen oksasaha.

Erilajisten puiden parhaat leikkausajat ja -tavat kannattaa selvittää lajikohtaisesti, sillä väärin leikkaamalla voi aiheutua enemmän harmia kuin hyötyä. Puiden huonovointisuuden taustalla onkin usein ihmisten tekemä virhe, kuten rakentamisaikainen maanpinnan nosto.

Liian suuriksi kasvaneiden puiden sahaus tapeiksi aiheuttaa erityisen paljon ongelmia. Uudet oksat eivät kasva puun ydinosista vaan aivan pinnasta, jolloin ne ovat erittäin alttiita repeämisille. Laho pääsee tapista esteettä pehmentämään runkoa.

Ammattilainen arviokäynnille

Jos pihapuun kunto arveluttaa, varminta on soittaa paikalle ammattilainen. Hän arvioi puun kunnon luotettavasti juuristoalueelta latvaan, ja ongelmakohdat varmistuvat mikroporalla otetuin puuainesnäyttein.

”Kuivunut latvus tai lahottajasienet rungolla ja juuristoalueella voivat kertoa puun heikosta kunnosta. Puulajilla ja lahottajasienen lajilla on kuitenkin merkitystä lahon etenemisen kannalta”, sanoo Arboristipalvelu Erolaa luotsaava Antti Erola, joka on koulutukseltaan arboristi, puutarhuri ja metsuri.

Paljon on tehtävissä puun elinkaaren aikana. Erola kannustaa hoitamaan ja suojelemaan varsinkin vanhoja hienoja uita, puulajista riippumatta. Latvustuennat ja latvuksen pienennysleik- kaukset voivat antaa lisävuosia. Varjostavia nuorempia puita voidaan kaataa ja leikata arvopuun tieltä pois.

”Puiden kunto pitäisi aina arvioida ensin, ettei turhaan kaadeta vanhoja hyväkuntoisia puita ja jätetä nuoria huonokuntoisia tai -rakenteisia pystyyn. Myös turhan ronski tuulensuojapuiden kaato voi kostautua, seuraavana talvena voivat kaatua pystyyn jätetyt, joille tilaa alun perin tehtiin.”

Ei-ammattilaisen kannattaa kaataa vain sellaisia puita, jotka eivät kaatuessaan yllä varottaviin kohteisiin. Riskit on hyvä tiedostaa, sillä tietyn pihapuun kaatoa voi kokeilla vain kerran.

  • Asemakaava-alueella pihapuun kaatoon tarvitaan rakennusvalvonnan myöntämä puunkaatolupa.
  • Arvioinnissa huomioidaan puun kunto, koko, sijainti tontilla sekä muu puusto. Puun vaarallisuus on tarvittaessa kyettävä todistamaan.
  • Jos tonttia on tarkoitus parturoida maisemaa muuttavasti, on haettava maisematyölupaa.
  • Hyviin tapoihin kuuluu keskustella puunkaadosta naapurien kanssa.
  • Yleiskaava-alueilla omia puita voi yleensä kaataa vapaasti. Yleiskaavassa voi kuitenkin olla puustoa koskevia määräyksiä tai toimenpiderajoituksia.
  • Sähkölinjaa uhkaava puun kaato on erityistapaus. Omasta sähköyhtiöstä saa puhelinneuvontaa, tarvittaessa asentaja tulee turvaamaan sähkölinjaa. Tontin haltija tilaa puunkaadon ammattilaisen.

Puunkaadon hintahaitari

”Taloudellisin kaatovaihtoehto harkitaan kohteen mukaan. Puun voi esimerkiksi kaataa pätkinä tai siirtää autonosturilla kokonaisena aitojen yli. Puunkaato sisältää puun käsittelyn siihen asti, että puun runko ja oksat ovat maata vasten. Siitä eteenpäin on lisätöitä. Sovin aina etukäteen asiakkaiden kanssa, mitä puiden kaatamisen jälkeen tehdään.”

”Puun kaatajan kannalta katsottuna yksittäisillä pihapuilla ei ole jälleenmyyntiarvoa, puuaineksesta koituu vain poiskuljetustyö. Jos asiakas haluaa tehdä itselleen polttopuita, talvi on hyvä kaatoaika, sillä jäinen puu halkeaa helpommin kuin tuore. Kevään edetessä esimerkiksi koivut ja vaahterat ovat kosteimmillaan.”

”Tarkka hinta selviää kaatajan ilmaisella arviointikäynnillä. Yksittäisen puun kaato suoraan tyveltä maksaa alkaen 100 euroa + alv. Kiipeillen kaadon lähtöhinta on 200 euroa + alv. Paljous pudottaa yksikköhintaa. Halvimmat puunkaadot ovat maksaneet 20 euroa, kalleimmat 3000 euroa”, sanoo Erola.

Soita maksuttomaan neuvontanumeroomme

Katso puhelinnumero ja neuvonta-ajat piha- ja puutarhaneuvonnan sivulta.

Kysy sähköisesti

Voit lähettää kysymyksesi myös sähköisellä lomakkeella. Saat vastauksen sähköpostiisi. Katso lisätietoja piha- ja puutarhaneuvonnan sivulta.


Avainsanat jotka liittyvät artikkeliin

Omakotiliitto on pientalo- ja vapaa-ajan asukkaiden tuki, turva ja puolestapuhuja. Kuvassa perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.