Usein omakotitaloon jäädään yksin puolison menehtymisen vuoksi tai eron myötä. Osa hankkii talon alun perinkin itsekseen. Miten silloin pärjää?
Jos kodista on pitänyt huolta kahden, yksin jääminen on suuri muutos. Surun tai eroprosessin keskellä pitää ottaa haltuun omakotitalon kommervenkit, jos vain toinen on huolehtinut talosta. Yhtäkkiä on tiedettävä lämmityksestä, sähkösopimuksista tai remonteista. On huolehdittava yksin lumitöistä ja puutarhan hoidosta tai pyydettävä apua. Sekin on usein vaikeaa.
Ihannetapauksessa talosta on huolehdittu yhdessä, ja molemmat osapuolet tietävät taloon liittyvät sopimukset ja ylläpidon kannalta olennaiset tahot. Tai vaikka niistä olisi huolehtinut vain toinen, tiedot olisivat jossakin ylhäällä – paperilla tai sähköisessä tiedostossa. Jos yksin jäämiseen ehditään valmistautua, tiedon välittäminen ajoissa helpottaa taloon jäävän elämää merkittävästi.
Vain Omakotiliiton jäsenille
Omakotiliiton jäsenyys kannattaa, koska pienellä jäsenmaksulla varmistat, että saat ajankohtaista ja tärkeää tietoa asumisesta, neuvontaa ja rahanarvoisia etuja!
Omakotilehti on Omakotiliiton jäsenlehti, jonka jäsenet saavat neljä kertaa vuodessa. Lehti tarjoaa ajankohtaista tietoa ja asiantuntijoiden artikkeleita monipuolisesti asumisen eri osa-alueilta.