”On haikeaa, kun tunnearvo ja rakennuksen historia eivät kohtaa markkinahintaa”, eräs jäsenistämme sanoo perinnöstä. Lue jäsentemme kokemuksia, miten suvun perintö on jaettu, mitä he ovat huomioineet perinnönjaossa ja jäämistösuunnittelussa, mitä taas olisi voinut tehdä toisin.
Isämme kuoli viime syksynä, äitimme oli kuollut jo pari vuotta aiemmin. Heiltä jäi 1960-luvulla rakennettu omakotitalo, jota ei ollut juurikaan remontoitu tai uudistettu vuosien varrella. Viimeisen vuoden isä sairasteli ja oli käytännössä koko vuoden laitoshoidossa, joten talo oli sen aikaa tyhjillään.
Taloon jopa murtauduttiin yhden sairaalajakson aikana, kun joulun pyhien aikaan me sisarukset olimme omilla tahoillamme viettämässä joulua, eikä kukaan käynyt muutamaan päivään tekemässä lumitöitä. Äidin perintökorut ja muut arvotavarat vietiin, mutta onneksi vakuutus korvasi edes osan. Talo oli päässyt vähän rapistumaan jo vanhempien siellä vielä asuessa, mutta viimeistään isän laitoshoidon aikana, kun ei ollut varmuutta, kauanko hänen hoitojaksonsa kestää ja palaako hän sinne vielä asumaan vai mitä tehdään.
Vasta perinnönjakoa tehdessämme aloimme sisarusten kanssa miettiä, haluaako joku talon vai myydäänkö se. Lopulta yksi sisaruksista otti talon perintönään, ja perinnönjako suoritettiin sen mukaisesti. Oppi tästä kaikesta oli se, että olisi pitänyt miettiä ja sopia perillisten kesken jo paljon aikaisemmin, mitä talolle halutaan lopulta tehdä.
Lisäksi olisi pitänyt pitkäjänteisemmin huoltaa ja remontoida taloa myös sillä ajatuksella, mitä talolle tapahtuu vanhempien kuoltua. Nyt siinä on melkoinen urakka, kun korjauksia on jätetty roikkumaan eikä selkeää suunnitelmaa ollut. Myös talon tyhjillä oloon olisi pitänyt varautua tai ainakin reagoida aikaisemmin esimerkiksi hälytysjärjestelmän avulla, kun kukaan sisaruksista ei asunut ihan lähistöllä eikä naapuriapuakaan ollut käytettävissä lumitöihin ja talon vahtimiseen.
Petri
Olisi pitänyt sopia perillisten kesken jo paljon aikaisemmin, mitä talolle halutaan lopulta tehdä.
Jouduin ottamaan koko perinnön vastuulleni, koska lapseni eivät halunneet omakotitaloa ja kesämökkiä vastuulleen. Ulkomailla asuminen ja terveydentila ovat olleet päätöksen syinä. En nähnyt muuta mahdollisuutta kuin jatkaa asumista kuten aiemmin, mutta ilman mieheni asiantuntemusta. Yksin vastuussa oleminen oli stressaavaa, enkä hallinnut lainkaan talousasioiden hoitamista netissä, vaikka sain siihen toki pätevää apua lapseltani.
Tarvittaisiin jokin luotettava viranomainen tämän vaiheen tukemiseen, jotta leskelle ei heti puolison kuoleman jälkeen tulisi vastuuta koko prosessista. Vanhassa talossa on lisäksi paljon välttämätöntä remontoitavaa, joka vaatii asiantuntijuutta korjaajien kanssa toimimisessa. Stressi on vaikeuttanut omaa terveydentilaani.
Koska leskeksi jääminen on jokaiselle kovin raskas vaihe, siitä selviytymiseen tarvitaan luotettavaa tukea. Netin käytön omaksuminen iäkkäänä ja elämänmuutoksessa on voimia vaativaa. Toivoisin, että näitä asioita voisi hoitaa puhelimitse ja vanhoillekin hallittavissa olevilla keinoilla.
Heljä
Olen pitkään asunut ainoan lapseni kanssa samalla kiinteistöllä, meillä on isot omakotitalot. Viranomaisilta tuli määräys, että pojan talo pitää olla eri kiinteistöllä. Lohkoimme hänen talolleen oman tontin viime syksynä. Ajattelin samalla siirtää tontin hänen nimiinsä ennakkoperintönä, mutta onneksi otin ensin selvää asioista.
Isosta tontista hienolla paikalla tulee tietysti muhkea lahja- tai perintövero maksettavaksi. Sitä minä olisin joutunut maksamaan, ja lisäksi lisäveron tästä lahjaveron maksamisestakin, kun poikani ei pysty sitä maksamaan.
Kysyin myös juristilta, mitä tapahtuu jos perheetön poikani kuolisi ennen minua. Ainoana perillisenä joutuisin maksamaan perintöveroa samasta kiinteistöstä uudestaan! Eli tässä tapauksessa ei kannata siirtää omistusoikeutta.
Sunny
Asianajaja Pirjo Mäkelän kommentti: Kirjoittajan tapauksessa kiinteistön lohkominen pojan omalle tontille ei aiheuta veroseuraamuksia. Sen sijaan, jos kirjoittaja olisi siirtänyt tontin pojan nimiin lahjana tai ennakkoperintönä, kyseessä olisi ollut lahjaveron alainen luovutus. Mikäli poika ei olisi pystynyt maksamaan veroa itse, lahjaveron maksaminen lahjanantajan puolesta olisi muodostanut uuden lahjan – josta seuraisi vielä erillinen lahjavero. Lisäksi, jos poika ilman muita perillisiä kuolisi ennen kirjoittajaa, tontti palautuisi kirjoittajalle perintönä, mikä aiheuttaisi perintöverotuksen.
Verotuksen näkökulmasta on siis ymmärrettävää, että kirjoittaja päätti olla siirtämättä omistusoikeutta pojalle tässä vaiheessa. Kuitenkin, mikäli kirjoittaja kuolee ennen poikaa, poika perii myös tontin, mikä kasvattaa kokonaisuutena perintöveroa. Perintöveroa kun maksetaan sitä enemmän, mitä enemmän perii. Tästä syystä on yleistä, että vanhemmat siirtävät omaisuutta jälkipolville jo elinaikanaan. Jäämistösuunnittelun keinoina voivat olla esimerkiksi lahjaverosta vapaat lahjat, isommat lahjat ja ennakkoperinnöt, alihintaiset kaupat, kaupat ja hallintaoikeuksien pidättämiset edellisten yhteyksissä.
Pari vuotta sitten lunastin kuolinpesältämme omakotitalon. Muun paperisodan ohessa törmäsin kiperään ongelmaan: maksoin sisarilleni lunastussummat ja sain niistä todistukset, jotka toimitin verottajalle. Aikani odottelin päätöstä paperilla, ja kun sitä ei kuulunut, katsoin OmaVerosta. Siellä minulle oli määrätty 500 euron varainsiirtovero. Siinä ei näkynyt eräpäivää eikä viitenumeroa.
Samalla olin hakenut lainhuutoa maanmittarilta. Kun päätöstä ei kuulunut, soittelin perään. Minulle sanottiin, että pitää olla varainsiirtomaksu maksettuna, ennen kuin he antavat päätöksen. Lainhuudon hakemisesta on 6 kuukautta aikaa maksaa vero.
Kun ihmettelin, miten voin maksaa veron, kun ei ole tullut maksutietojakaan, he kertoivat, että tilanne on heille tuttu. Jollei veroa ole maksettu, ei tule lainhuutoakaan. Lupasivat antaa lisää käsittelyaikaa ennen lainhuutopäätöstä.
Lopulta sain erikseen verotoimistossa käytyäni veron maksuyhteystiedot. Siten sain sen maksettua, ja lainhuutokin lopulta tuli.
Tässä siis on byrokratian kukkanen, kun verottajalta ei saa laskua, jolloin ei voi saada lainhuutoakaan. Ja ilman sitä ei kiinteistöä voi käyttää lainan vakuutenakaan, kun ei voi todistaa sitä lainhuudolla omistavansa.
Taas asiakas kärsii, kun joutuu näkemään paljon vaivaa ja menee kuukausia asian selvittelyyn vain sen takia, etteivät asiat toimi virastojen välillä loogisesti eikä toisaalta kukaan neuvo kootusti yhdessä paikassa, miten pitää toimia. Takuulla vanhempi väestö on asian kanssa hankaluuksissa.
Jari Ikonen
Olemme eläkeläispariskunta, itse jäin ennenaikaiselle eläkkeelle 15 vuotta ja aviopuolisoni vanhuuseläkkeelle 1,5 vuotta sitten. Meillä on kolme aikuista lasta ja kuusi lastenlasta. Asumme nyt jo kolmannessa pientalossa. Meillä oli molemmalla suvun kesäasunnot vastuullamme, mutta ne myimme vuosituhannen vaiheessa ja ostimme metsätilan. Tähän valmistui iso omakotitalo vuonna 2005, sen jälkeen muita rakennuksia.
Meillä on ollut keskinäinen testamentti voimassa vuodesta 2005. Siinä leskelle jää oma osuus omaisuudesta ja tämän lisäksi 20 000 + 90 000 euroa kuolleen puolison osuudesta. Loput menevät kolmelle lapselle tasan, tällä ei ole loukattu lasten lakiosuutta perinnöstä. Olemme sijoittaneet rahasto-osakkeisiin yli 25 vuotta, joista siirrämme kaikille lapsenlapsille 4 999 euroa joka kolmas vuosi. Yhdelle lapsistamme olemme antaneet ennakkoperintönä 18 000 euroa oman asunnon ostamiseen, mikä tullaan vähentämään hänen lopullisesta perintöosuudestaan.
Olemme laatineet edunvalvontavaltakirjat, samoin teemme molemmat hoitotahdon ja tahdonilmaisun hautajaisista. Olemme täällä vain käymässä, ja tahdonilmaisut tulee laatia silloin, kuin olemme vielä järjissämme ja elossa.
Sakari Partinen
Meillä tehtiin niin, että ostin äitini kanssa omakotitalon puoliksi, kun olin jo työelämässä, joten en joutunut maksamaan perintöveroa kuin puolesta talosta. Sama oli kesämökin kanssa, siitä puolet oli isältäni jäänyttä perintöä.
Juhani
Asianajaja Pirjo Mäkelän kommentti: Kirjoittajan tapauksessa omakotitalo ja kesämökki on hankittu siten, että hän osti molemmat puoliksi vanhempiensa kanssa. Tämän järjestelyn ansiosta varallisuutta ei siirtynyt hänelle kokonaisuudessaan perintönä, vaan hän omisti jo ennestään puolet kummastakin kiinteistöstä. Näin ollen perintöveroa määrättiin vain hänen vanhemmiltaan perimistään puolikkaista.
Verotuksen näkökulmasta kyseessä on hyväksyttävä järjestely, mikä vaikuttaa perintöveron määrään edullisesti. Kun ostajat ovat itse maksaneet omat osuutensa, kyse ei ole peitellystä lahjasta. Toimiva yhteisomistajuus edellyttää sitä, että kiinteistöön liittyvistä asioista, kuten remonteista ja niiden kustannusten jaosta sekä kohteen käytöstä, pystytään sopimaan. Järjestely edellyttää halua sijoittaa varallisuutta kiinteään omaisuuteen muun sijoituskohteen sijaan.
Merkittävin asia, niin kauan kuin vielä yhdessäeloa riittää, on raha-asioiden hoito järkevästi.
Solmimme avioliiton kypsällä iällä, 55- ja 60-vuotiaina – toinen leskeksi jääneenä ja toinen eron seurauksena. Aika pian otimme puheeksi, olisiko hyvä laatia kirjallista ja virallista aineistoa, miten asioiden olisi hyvä mennä niin liiton aikana ja kun toinen poistuu.
Päätimme laatia keskinäisen testamentin, jossa tukeuduttiin lakisääteisiin ratkaisuihin sekä toiveisiin muiden perijöiden taholta. Muutama vuosi myöhemmin iän lisääntyessä tuli harkintaan myös edunvalvontavaltuutuksen teko, joka vähän aikaa sitten toteutettiin.
Molempiin näihin löytyy netistä hyvät mallit ja pohjat, joten lakimiehen puoleen ei ole välttämätöntä kääntyä saadakseen pätevät asiakirjat. Itse toimimme omatoimisesti ilman suurempia haasteita. Palkkiona mielenrauhaa papereiden ajoissa kuntoon laittamisesta ja ”ilmainen” herkkuillallinen!
Merkittävin asia, niin kauan kuin vielä yhdessäeloa riittää, on raha-asioiden hoito järkevästi. Oma ratkaisumme on ollut molemmilla oma tilinsä ja lisäksi yhteinen tili, johon molemmat laittavat kuukausittain sovitun summan ja josta maksetaan monet yhteiset menot, kuten laskut, remontit ja reissut.
Tärkeä huomio yhteistiliä luodessa on, että se laitetaan muotoon ”tai”, eikä ”ja”. Meillä oli ensin muodossa ”ja”, mikä tiesi jatkuvia ongelmia, kun molempien oli oltava paikalla hyväksymässä ostokset tililtä.
Oma ratkaisumme näitä laatiessa on ollut täydellinen luottamus jäljellejäävää kohtaan.
Harri Lahtinen
Perintötalo siirtyi eteenpäin
Talo, jonka isä rakensi omin käsin vuonna 1982 – siinä on jotain sellaista, mikä ei mahdu asuntokaupan neliöhintoihin. Talo sijaitsee entisessä kuntakeskuksessa, aivan koulun takana, juuri siellä missä vanhempani halusivat viettää eläkepäivänsä. Itsekin sain olla mukana rakentamisessa – nuorena poikana vasara kädessä, isän rinnalla. Laatua tehtiin rakkaudella.
Kun isäni kuoli vuonna 2006, äitini jäi asumaan taloon, aivan kuten he yhdessä olivat toivoneet. Isä oli jo elinaikanaan jakanut pois osan omaisuuttaan – maatilan ja metsät syntymäkotinsa läheltä – ja me kolme sisarusta jaoimme nämä maa-alueet keskenämme.
Äitini otti talon ja mökin (jota isä kutsui aina lempeästi venepaikaksi) haltuunsa ja me lapset olimme hänen tukenaan niin arjen askareissa kuin suuremmissakin päätöksissä. Järjestelyt tapahtuivat rauhassa, kunnioituksessa ja yhteisymmärryksessä – ilman riitoja tai epäselvyyksiä. Se ei ole aina itsestään selvää, ja siitä olen kiitollinen.
Vuonna 2024 äitini nukkui pois. Nyt meidän sisarusten aika on saattaa tämä sukupolvien koti uuteen vaiheeseen: laittaa perintö jakoon ja löytää uusi omistaja talolle. Mökki jää sukuun.
Mutta maailma ympärillä oli muuttunut. Kuntakeskus on yhdistetty kaupunkiin, ja talo sijaitsee nyt 40 kilometrin päässä keskustasta. Vaikka remontteja on tehty, talossa on edelleen vanhat alkuperäiset käyttövesiputket.
Laitoimme talon ensin yksityisesti myyntiin. Kiinnostusta oli, tarjous hyväksyttiin – mutta sitten asiat jumiutuivat. Pankki ei myöntänyt ostajalle lainaa, ja vakuutusyhtiö empi juuri putkiston vuoksi. Lopulta päätimme siirtää myynnin välittäjälle ja laskea hintaa houkuttelevammaksi. Ja laittaa ne putket kuntoon.
Silti on epävarmuutta. Vaikka talo kiinnostaa, pankkien varovaisuus, vakuusarvot ja teknisen kunnon haasteet tekevät myymisestä tänä päivänä monivaiheisen prosessin. Pitää olla asiakirjaa ja todistusta, joista ei välttämättä ole kuullutkaan.
Olen kuullut monia tarinoita siitä, kuinka maaseudun taloja on yritetty myydä lähes pilkkahintaan – ja välillä tuntuu, että oma kokemuksemme ei ole kaukana siitä. On haikeaa, kun tunnearvo ja rakennuksen historia eivät kohtaa markkinahintaa.
Silti on hyvä katsoa taaksepäin ja todeta: vanhempamme saivat asua talossaan elämänsä loppuun asti, ja heidän toiveensa on toteutunut. Meillä on ollut mahdollisuus hoitaa asiat sovussa ja lämmöllä. Nyt on aika päästää irti ja toivoa, että joku uusi perhe löytää tästä kodista sen, mitä me aikanaan löysimme: turvaa, muistoja ja paikan, jossa kasvaa.
Mitä olemme oppineet tähän mennessä?
Ennakointi tuo mielenrauhaa
Perintöasioita kannattaa hoitaa jo elinaikana. Isän omaisuuden osittainen jako helpotti käytännön järjestelyjä ja poisti turhaa epävarmuutta.
Yhteisymmärrys pitää perheen koossa
Äidin jääminen asumaan taloon ja jälkikasvun tuki arjessa vahvistivat luottamusta ja sujuvoittivat prosessia.
Markkinat eivät tunne tunnearvoa
Vaikka talolla on historiaa ja remontteja takana, sijainti ja tekninen kunto vaikuttavat yhä ratkaisevasti sen myyntimahdollisuuksiin. Unohda suuret voitot, aika on rahaa. Myy heti, kun joku saa rahaa ostamiseen, todistettavasti.
Realismi auttaa luopumisessa
Vanhempien toiveet toteutuivat, ja nyt perikunta voi päästää irti – tietäen, että omaisuutta on hoidettu kunnioittavasti ja yhteistyössä.
Hommaa apua
On kiva yrittää itse myydä, mutta asiakirjat ja myyntinäytöt vaativat oman ammattitaitonsa. Hommaa kuntotarkastustodistukset ja muut tarvittavat asiakirjat tai maksa jollekin, joka hommaa. Tee pienet remontit ja siivoa kiinteistö historian aarteista.
Iso J
