
Testamentin teko kannattaa kaiken ikäisenä ja kaikissa elämäntilanteissa, myös pikkulapsi- ja uusperheissä. Esimerkiksi aviopuolisot eivät peri toisiaan, jos perittävällä on lapsia. Testamentilla voi turvata lesken asumista.
Perintöasiat voivat tuntua kaukaisilta monelle. Eritoten hektistä arkea elävä voi ajatella, ettei asia ole ajankohtainen. Jäämistösuunnittelulla voi vaikuttaa oman tahdon toteutumiseen iästä ja elämäntilanteesta riippumatta.
Lain mukainen perimysjärjestys ei ole aina tarkoituksenmukainen uusperheille, avoliitossa asuville, lapsettomalle pariskunnalle tai nuorille aikuisille. Aviopuolisoille puolestaan lain tarjoama lesken suoja ei aina ole riittävä, perimysjärjestyksestä halutaan poiketa tai perintöveroja välttää. Perinnönjakoon voi vaikuttaa paljon asianmukaisella ja ammattilaisen laatimalla testamentilla.
Vain Omakotiliiton jäsenille
Omakotiliiton jäsenyys kannattaa, koska pienellä jäsenmaksulla varmistat, että saat ajankohtaista ja tärkeää tietoa asumisesta, neuvontaa ja rahanarvoisia etuja!
Omakotilehti on Omakotiliiton jäsenlehti, jonka jäsenet saavat neljä kertaa vuodessa. Lehti tarjoaa ajankohtaista tietoa ja asiantuntijoiden artikkeleita monipuolisesti asumisen eri osa-alueilta.