Nuortenristeilyllä pohdittiin, millainen on nuorisoystävällinen yhdistys

Julkaistu

Omakotiliiton nuorehkot jäsenet ottivat syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna laivan alle ja risteilivät Tukholmaan.

Mukaan laivaan astui parikymmentä jäsentä, joista valtaosa oli kasareita tai ysäreitä, mutta lähtipä reissuun joku 2000-luvulla syntynytkin. Mukana oli sekä kokeneita konkareita, joille nuortenristeily kuuluu jo vuodenkiertoon siinä missä joulu tai juhannuskin, mutta reissuun lähti ilahduttava määrä myös ensikertalaisia sekä ihan tavallisia jäseniä, jotka eivät kuulu minkään omakotiyhdistyksen hallitukseen.

Ja ai että meillä oli hauska ja ennen kaikkea antoisa reissu: yhteisillä seminaariosuuksillamme heitimme nuorille nimittäin kunnon haasteen ja pistimme heidät pähkäilemään, millainen on nuorisoystävällinen yhdistys.

”Avoin ja helposti lähestyttävä”

Laiva puski kohti Tukholmaa paksun, syyskuisen sumuverhon läpi, mutta nuorten ajatukset olivat kirkkaita ja jokainen osasi seminaarin aluksi saman tien nimetä, miksi on aikoinaan liittynyt Omakotiliittoon tai paikalliseen yhdistykseen.

Yhdellä liittymissyy oli jokin ajankohtainen jäsenetu, tai huoltokirja tai Omakotilehti. Toisella yhdistyksen lainalaitteet, koska omia välineitä ei vielä ole kertynyt varastoon. Monen mielestä Omakotiliitto vaan on ylivertainen tietopankki asumisen asioissa. Sanoipa joku, että jäsenyys vaan kuuluu asiaan niin kuin sauna lauantai-iltaan, sillä omat vanhemmatkin ovat aina olleet jäseniä.

Reissun aikana käytyjen keskustelujen pohjalta alkoi myös syntyä uusi termi nimeltä ”hallintomuuri”. Kävi nimittäin hämmästyttävän selväksi, että nykynuorille ei ole itsestään selvää, miten yhdistykset toimivat.

Yhdistystoiminnan vieraus saattaa koitua koko osallistumisen esteeksi, kun nuoret eivät tiedä, mitä kokouksissa tapahtuu, mistä siellä päätetään, keitä yhdistyksen toimihenkilöt ovat ja mitä hallitusjäsenyys tarkoittaa. Jotkut ovat jopa epätietoisia, saako kokoukseen oikeasti mennä, kun kokouskutsu putkahtaa sähköpostiin.

Niinpä nuorisoystävällisen yhdistyksen tulee ennen kaikkea toimia ja viestiä mahdollisimman avoimesti, jotta mukaan on helppo tulla.

Tukholma näytti parhaat puolensa

Tukholmaankin ehdimme yhteisten pohdintojen lomassa jalkautumaan, vaikka aamulla ennen sängystä nousua älykello jo raportoi, että vuorokauden askeltavoite oli saavutettu yön pimeinä tunteina tanssilattialla.

Tukholmassa väki jakaantui luontevasti pieniin porukoihin, jotta kaikki saivat mieleistään seuraa ja tekemistä: joku porukka lähti ostoksille, toinen vanhaan kaupunkiin, kolmas museokierrokselle. Eräs porukka suuntasi risteilyisännän opastuksella Tukholman parhaaseen pizzeriaan, johon ei missään nimessä ilman paikallistuntemusta eksyisi ruokailemaan.

Samalla Tukholmassa asunut risteilyisäntä piti meille tietoiskua, millaisia talonpitäjiä ruotsalaiset ovat: heille on kuulemma kunnia-asia pitää talonsa aina viimeisen päälle maalattuna. Siinä missä suomalaiset aloittavat maalausurakan, kun maali jo hilseilee ja yleisilme on jokseenkin virttynyt, ruotsalaiset kuulemma toimivat maalaamisessa ja muissakin huoltohommissa mieluummin etukenossa. Heräsi ajatus, mahtaako ruotsalaisilla olla käytössään huoltokirja kuin Omakotiliiton jäsenillä konsanaan?

Eväitä yhdistyksille

Nuortenristeilyllä ravitsimme itseämme tietysti säännöllisin väliajoin laivan buffetissa, mutta ehkä sitäkin paremmat eväät saimme nuorilta itseltään: He antoivat liiton edustajille tuoreita näkökulmia, miten jalostaa järjestöä ja yhdistyksiä nuorisoystävällisempään suuntaan.

Hetken asioita pureskeltuamme loimme Nuori mukaan yhdistyksen –mainoksen sekä -verkkosivun, jossa nivomme risteilyllä syntyneet ideat yhteen. Toivottavasti yhdistykset ottavat nämä kikat käyttöönsä ja moukaroivat sen kuuluisan hallintomuurin matalaksi.

Yhdistysaktiivit pääsevät tutustumaan verkkosivuun ja flyeriin täällä: http://www.omakotiliitto.fi/nuori-mukaan-yhdistykseen

Kiitos vielä reissussa mukana olleille, olette mahtavia!

Marianne Rekola
Järjestöasiantuntija


Omakotiliitto on pientalo- ja vapaa-ajan asukkaiden tuki, turva ja puolestapuhuja. Kuvassa perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.