Turha väittää, että yhdistystoiminta ei kiinnosta
Tarkkailija saapui kokouspaikalle hyvissä ajoin nauttiakseen kokouspullan vaaleapaahtoisella kahvilla kostutettuna. Puheenjohtajan eebenpuinen nuija kopautti kokouksen alkaneeksi kello 17.00. Paikalle oli vapaasta tahdostaan tullut viitisenkymmentä jäsentä. Aiheena oli mielikuvituksettomasti sääntöjen mukaiset vuosikokouksen asiat. Siis normaalit tilihumpat ja hallituksen valinta.
Yhdistyksen säännöt ovat siinä mielessä veikeät, että yhdistyksen kokous valitsee hallituksen jäsenten lisäksi myös heidän vastuualueensa. Tämä tarkoittaa sitä, että könttäsummaisen valinnan sijaan äänestetään henkilöstä jokaiseen tehtävään erikseen. Tietysti sillä oletuksella, että halukkaita on enemmän kuin yksi.
Yleensä henkilövalintoja tehtäessä osallistujat kiinnostuvat enemmän pöytälevyn viiluista tai kattorakenteiden arkkitehtuurista kuin kokouksen kulusta.
Suomalaisessa geeniperimässä on sellainen dominoiva piirre, että yleensä henkilövalintoja tehtäessä osallistujat kiinnostuvat enemmän pöytälevyn viiluista tai kattorakenteiden arkkitehtuurista kuin kokouksen kulusta. Tähän mainittuun kokoukseen oli kuitenkin siunaantunut salillinen geenipoikkeavuuksia. Katse suuntautui valintojen tullessa käsittelyyn tiukan terävästi kohti puheenjohtajaa.
Kuten yhdistyksessä yleensä, hallituspaikkojen täyttäminen oli tässäkin kokouksessa haasteellista. Syynä ei ollut kuitenkaan se tavallinen – halukkaiden puute – vaan runsaudenpula hallitukseen halajavista.
Hallitukseen halukkaiden itseään esittelevät markkinointilauseet eivät mahtuneet hissipuheen mittaan. Niitä tukeneet kannatuspuheenvuorot pyörittivät kellon viisareita yhden normaalin vuosikokouksen verran. Vieläpä pelkästään siis jokaisen kahdeksan hallituspaikan kohdalla erikseen.
Kokous kulki verkkaisesti eteenpäin luonnollisine taukoineen. Päätöksiä naputettiin harvakseltaan. Vain ani harva jäsen poistui iltalypsylle tai kissan ruokintaan kesken kokouksen. Asialista oli viimein tyhjennetty ennen vuorokauden vaihtumista. Osalle ilta toi kaivatun hallituspaikan, mutta iso joukko joutui toteamaan retoriikan taitojensa vaativan vielä viilaamista.
Vanhan viisauden mukaan hyvää tarinaa ei kannata pilata faktoilla. Edellä kuvattu on totuusluokassaan samassa sarjassa muinaisen KOP:n mainoksen kanssa: Tosi On.
Tarkkailija jäi pohtimaan kevätyön hämärässä, mistä moinen kiinnostus ja innostus järjestötoimintaan kumpuaa. Aistittavissa oli merkityksellisyyttä ja elämyksellisyyttä. Jokainen jäsen halusi vaikuttaa ja useat vieläpä päästä päättävien pöytien penkeille. Yhdistys toimi varsinaisena magneettina vetäen puoleensa jäseniä, jotka uskovat vielä yhteiseen tekemiseen ja toiminnan tukemiseen.
Kokousosallistujat vakuuttivat tarkkailijan siitä, että yhdistystoiminnan avulla voidaan muuttaa, ellei koko maailmaa, niin itselleen tärkeää asiaa piirun verran paremmaksi. Esimerkkikokouksen tarkkarajaisesti alleviivatut lauseet korostivat häikäilemätöntä itsevarmuutta päästä tekemään hyvää yhteisen asian puolesta.
Yhdistys toimi varsinaisena magneettina vetäen puoleensa jäseniä, jotka uskovat vielä yhteiseen tekemiseen ja toiminnan tukemiseen.
Entäpä yhdistykset, jotka kärsivät kroonisesta osallistujakadosta eivätkä löydä hallitukseen halukkaita? Onko niiden toiminnan merkitys monsuunituulten viemää? Onko aika kiitänyt vääjäämättömästi ohitse toiminnan tarkoituksen?
Jos yhdistyksen jäsenistö ei suostu hautaamaan yhdistystään tarpeettomana, mutta eivät löydä tekijöitä mukaan toimintaan, niin jossakin on klappia. Mutta missä? Saavatko ihmiset tarvitsemansa tiedon ja palvelun joltakin muulta taholta? Vai sinkoilevatko yhdistyksen viestit avaruuteen osumatta palvelua tarvitsevien vastaanottimeen? Onko yhdistyksen tarina teflonia, josta ajatus ei saa kiinni ja kynnet eivät riitä tarttumaan? Tarjotaanko yhdistyksen palvelut tavalla, josta nykyaikainen palvelumuotoilu ei ole kuullutkaan?
Kysymyksiä sikiää rutosti enemmän kuin valistuneita vastauksia. Osallistujapulasta kärsivän yhdistyksen pitäisi ensin tehdä kysymykset, joihin sitten ajalla ja vaivalla porukalla alettaisiin etsiä mahdollisimman osuvia vastauksia. Yhdistyksen tulevaisuutta pohdittaessa isoin virhe tehdään, kun annetaan vastauksia ennen kuin kysymyksiä on edes esitetty. Oletukset ja taivastelut eivät johda muualle kuin yhdistysten siunatulle maalle.
Esimerkkiyhdistys ei estänyt jäsenten innostuksen esilletuloa. Kokouksen henki suorastaan siivitti jäsenet kilvoittelemaan oman panoksen merkityksestä yhdistyksen tarkoituksen toteuttamiseksi ja tavoitteiden täyttämiseksi.
Sinkoilevatko yhdistyksen viestit avaruuteen osumatta palvelua tarvitsevien vastaanottimeen?
Tarkennettakoon, että kuvattu esimerkkikokous ei ollut omakotiyhdistyksen vuosikokous. Mutta se olisi voinut olla. Kunhan muistamme kysyä itseltämme kysymyksistä keskeisimmät: miksi yhdistys on olemassa ja mitä haluamme saavuttaa?
Jos esimerkin yhdistys onnistui lähes villitsemään jäsenensä, on vaikea keksiä valon kestäviä syitä, mikseivät Omakotiliiton jäsenyhdistyksetkin siihen pystyisi. Olkaamme arvokkaasti ylpeitä meille annetusta vastuullisesta tehtävästä pientaloasukkaiden etujen valvojana. Sitä työtä ei meiltä kannata antaa pois, koska sitä työtä muut kuin omakotiyhdistykset eivät pysty pätevästi tekemään.
Sami Toivanen
Järjestöpäällikkö
