Onko tilastojen tulkinta totta vai tarua?
Missä kunnassa rahat riittävät parhaiten omakotitalossa asumiseen? ”Halvemmilla alueilla omistaa kummasti talon ja kesämökin, kun arvokkaimmilla seuduilla sama valuutta riittää vaivaiseksi käsirahaksi”, kirjoittaa Omakotiliiton järjestöpäällikkö Sami Toivanen tarkasteltuaan asumiskustannuksia uusista vinkkeleistä.
Kolme tilastotieteilijää oli lintumetsällä. Ensimmäisen ampujan kuti meni metrin linnun edestä ja toisen tussarin luoti metrin takaa ohitse. Kolmas totesi riemuiten: ”Me saatiin se!” Kolmikon käytös osoittaa, miten tilastojen käsittelyssä saa olla varovainen kuin pärekaton kulotuksessa. Faktana todettua asiaa ei välttämättä todellisuudessa ole edes olemassa.
Omakotiliitto julkaisi keväällä selvityksen kuntakohtaisista asumiskuluista. KTI:n keräämän aineiston perusteella korkeimmat kunta- ja aluekohtaisesti määräytyvät maksut löytyvät Nurmijärveltä, Lempäälästä ja Ylöjärveltä, kun vertailussa on mukana ostosähkön toimitusvelvollisuushinta. Pienimmät asumismenot ovat Seinäjoella, Pietarsaaressa ja Kauhavalla. Tulokset herättivät mielenkiintoni selvittää, miltä kuntalistaus hintavimmista halvimpiin näyttäisi, jos selvityksessä käytettyjen kuntien tuloksia vertailtaisiin muutamaan tilastolukuun peilaten.
Tilastokeskus on laittanut meidät suomalaiset kunnittain järjestykseen käytettävissä olevien tulojen mukaan. Jos otetaan kunkin kunnan tulojanan keskimmäinen ihminen ja katsotaan, miten hänen rahansa riittävät asumismenoihin, eniten rahaa asumiseen kuluu Parikkalassa, Sysmässä ja Savonlinnassa, joissa asumismenot lohkaisevat lompsasta joka viidennen euron. Yksikään näistä ei ole pelkässä kuntakohtaisten maksujen joukossa kymmenen kalleimman kunnan joukossa. Vähiten tuloista asumismenot lohkaisevat Kempeleessä, Sipoossa ja Mustasaaressa, joissa asumiseen menee rapiat päälle kymmenen prosenttia käytettävissä olevista tuloista. Nämäkään kunnat eivät ole edullisimpia pelkästään asumiskuluja tarkasteltaessa.
Yksi tapa arvioida kuntien houkuttelevuutta pientalon ostoon on verrata käytettävissä olevia tuloja talojen hintaan. Tässä vertailussa suotuisimmiksi kunnissa osoittautuvat Kitee, Lieksa ja Mänttä-Vilppula, joissa Maanmittauslaitoksen tilaston mukaan kaava-alueen talojen mediaanihinta tulee taklatuksi runsaalla puolentoista vuoden tulojen määrällä. Arvatenkin pidempään sorvin ääressä saa hukkia pääkaupunkiseudun kunnissa, jossa talon hinta tulee täyteen runsaan kymmenen vuoden työputkella. Nämä siis oletuksella, että kaikki tulot voisi käyttää pelkästään asumiseen.
Utsjoen serkku joutuu maksamaan reilusti enemmän mukavuuslämmöstään kuin etelänmies, vaikka sähkön hinta olisi sama.
Lisäksi päätin katsoa, miten kuntien järjestys muuttuisi, jos tarkastelu tehtäisiinkin huomioimalla todellinen lämmitystarve. Etelässä omakotitorppa haukkaa sähköä lämmityksen keskimäärin 14 700 kWh vuodessa, mutta pohjoisimmassa Suomessa vastukset saavat punoittaa lähes 25 000 kWh:n edestä. Utsjoen serkku joutuu maksamaan reilusti enemmän mukavuuslämmöstään kuin etelänmies, vaikka sähkön hinta olisi sama.
Jos huomioidaan Omakotiliiton selvityksen lämmityssähkön hinta ja Ilmatieteen laitoksen laskema todellinen lämmitystarve, kalleimman kärjen muodostaa kolmen K:n joukko: Kuusamo, Kalajoki ja Kajaani. Tällä tapaa laskettuna halvimmissa kunnissa – Seinäjoella, Espoossa ja Turussa – nautitaan toimivasta kombosta; sähkön hinta on halvimmasta päästä, eikä pakkasukon voima vaadi vääntämään lämmitysnappuloita ääriasentoon.
Mitä tällainen tilastomausteiden hallittu sekoittaminen meille osoittaa? Ensinnäkin, jos asuinpaikkaa valitsee pelkästään taloudellisin perustein, euro ei olekaan joka puolella Suomea yhtä pyöreä. Satasella lämmittää pohjoisessa vähemmän kuin etelässä. Toisekseen, jos työstä saatu palkka ei riipu kunnasta, eri puolella Suomea saadaan samalla summalla vastinetta eri tavalla. Halvemmilla alueilla omistaa kummasti talon ja kesämökin, kun arvokkaimmilla seuduilla sama valuutta riittää vaivaiseksi käsirahaksi.
Kuten huomataan, numeroita on kiva pyöritellä ja tehdä mielenkiintoisia huomioita. Riittävän raju murskaaminen auttaa kyseenalaistamaan yhtä totuutta ja arvostamaan ihmisten valintojen yksilöllisyyttä. Pitää kuitenkin muistaa, että tilastoissa käytettyä keskivertotaloa ja keskivertoihmistä ei sellaisenaan löydy muuta kuin tilastoista.
Mikä kunta selviytyisi kolmiottelun voittajaksi, jos laitetaan kaikki edellä luetellut tulokset samaan sammioon ja nostetaan kunta kerrallaan kuin taikurin hatusta kani? Palkintokorokkeen valtaavat Kauhava, Pietarsaari ja Hamina. Näistä yksikään ei yllä mitalisijalle yksittäisessä vertailussa.
Mitä voimme oppia tehdystä numeroleikistä? Emme mitään absoluuttista totuutta ainakaan. Mutta ehkä sen, että asuinpaikan valinta on paljon muuta kuin kylmien tunnuslukujen tuijottamista. Kotikunnan valinnassa painaa moni asia, ja parhaiten asukkaita houkuttelevat kunnat, jotka menestyvät monella mittarilla.
Tärkeintä on tiedostaa, että olkoon kuntamme mikä tahansa, voimme tehdä siitä entistä paremman paikan asua, elää ja rakentaa vaikuttamalla kunnan päätöksentekoon ja luomalla reilua yhteisöllisyyttä omalla toiminnallamme.
Parasta on panostaa oman kunnan kehittämiseen, sillä vaivattomampaa on muuttaa tunnuslukujen tulkintaa kuin kotikuntaa.
Sami Toivanen
Järjestöpäällikkö
