Omassa kodissa asuminen on monelle unelmaa sekä jatkuvaa oppimista. Yhä useampi suomalainen asuu yksin, myös omakotitaloissa. Yksin pärjääminen ei ole itsestäänselvyys – se vaatii suunnitelmallisuutta, verkostoja ja rohkeutta pyytää apua. Viestimme yksinasuvien aseman parantamisen tarpeista myös päättäjille.

Nostamme esiin yhtenä pientaloasumisen kasvavana ryhmänä ulkomaalaistaustaiset pientaloasujat (lue myös juttumme eteläafrikkalaisesta Vantaalle muuttaneesta parista). Toivomme, että yhä useampi löytää jatkossa mukaan omakotiyhdistyksiimme. Teknologia mahdollistaa, että meiltä saa tietoa oman kodin huollosta myös muilla kielillä.

Edunvalvonnan ajankohtaisia asioita ovat olleet muun muassa uudet EU:n kuulemisiin annetut lausunnot. Viimeisin koski EU:n uutta kohtuuhintaisen asumisen ohjelmaa – lue myös artikkelimme aiheesta. Korostimme kansallisten erityispiirteiden ja pientaloasumisen aseman huomioimista.

Työn alla on lausunto Energiaviraston uuteen määräykseen jakeluverkkoyhtiöiden tehomaksun käyttöönotosta. Painotamme, että sähkönsiirron kustannukset eivät saa nousta. Jatkossakin pientaloasukkaan normaali arjen asuminen on oltava mahdollista. Kuukausittaisen tehohuipun tarkastelun on oltava maltillista ja erityistilanteisiin tulee luoda poikkeussäännöt, joissa tehomaksua ei huomioida.

Omassa kodissa asuminen on monelle unelmaa sekä jatkuvaa oppimista.

Eduskunnan asumisverkoston syksyn tilaisuuden teemana oli nuorten asuminen. Pohdimme, miten vahvistaa omaa asumispolkua tarjoamalla tietoa eri asumismuodoista ja asumistaidoista. Päättäjiä olemme tavanneet erityisesti valmistelussa olevasta kiinteistöverouudistuksesta, jota ei ole vielä julkistettu.

Oman kodin suunnitteluun syntyy uusia tarpeita esimerkiksi lasten myötä. Tässä lehdessä on vinkkejä, miten huomioida lasten näkökulmaa, esimerkiksi omaa tilaa, turvallisuutta ja mukanaoloa oman kodin puuhissa. Talon huoltoon saat tällä kertaa neuvoja, miten ilmanvaihtoa voi parantaa.

Pihalla puolestaan syyspuuhat alkavat olla loppusuoralla. Pihan siisteys lisää turvallisuutta ja viihtyvyyttä. Joko sinä olet toivottanut talven tervetulleeksi ja sytyttänyt kynttilän pimeiden iltojen iloksi?

Oma koti elää meidän asukkaiden mukana. Säännöllinen huoltokulttuuri auttaa meitä nauttimaan viihtyisästä, terveellisestä, turvallisesta ja arvonsa säilyttävästä kodista. Olemme käynnistäneet sähköisen huoltokirjan uudistuksen, josta tulemme tiedottamaan ja järjestämään koulutusta. Tavoitteemme on, että jatkossa kaikilla jäsenillämme on käytössä oman talon tai mökin huoltokirja.

Tunnelmallista talven odotusta toivottaen,

Marju Silander
toiminnanjohtaja


Avainsanat jotka liittyvät artikkeliin

Omakotiliitto on pientalo- ja vapaa-ajan asukkaiden tuki, turva ja puolestapuhuja. Kuvassa perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.