Kuntotarkastuksen ohjeistusta päivitettiin

Julkaistu
Ihminen tarkastaa talon sokkelia ja tekee muistiinpanoja
Kuntotarkastuksen ohjeistuksesta on tehty päivityksessä selkeämpää. Kuntotarkastuksen tarkoituksena on antaa mahdollisimman kattavasti tietoa ostopäätöksen tueksi. Kuva: Adobe Stock.

Asuntokaupan yhteydessä tehtävän kuntotarkastuksen RT‑ohjekorttien päivitys on valmistunut. Viimeksi ohjetta on päivitetty 19 vuotta sitten. Päivitys oli tärkeä, koska kuntotarkastuksella on keskeinen rooli asuntokaupan riskien hallinnassa ja riitojen ehkäisyssä. Samalla haluttiin varmistaa, että ohjeistus vastaa paremmin nykykäytäntöjä, asiantuntijapätevyyksiä ja kuluttajien tiedontarpeita.

Päivitys valmisteltiin laajassa yhteistyössä, ja myös Omakotiliitto oli mukana edustamassa kuluttajien näkökulmaa ja käytännön kokemuksia. Lausuntokierroksen ja työryhmätyöskentelyn aikana korostui erityisesti tarve tehdä ohjeista aiempaa selkeämpiä ja ymmärrettävämpiä tavalliselle asuntokaupan osapuolelle, sillä keskeiset käsitteet ja tarkastuksen sisältö on koettu usein vaikeasti hahmotettaviksi.

Keskeinen muutos uudistetuissa RT‑korteissa liittyy erityisesti selkeyteen ja rakenteeseen. Käsitteitä täsmennettiin ja eri tarkastusten (kuntotarkastus, kuntoarvio, kuntotutkimus) eroja avattiin. Ohjeisiin lisättiin tarkempia kuvauksia osaamisvaatimuksista, vastuista ja tarkastuksen sisällöstä. Lisäksi korostettiin läpinäkyvyyttä, sopimisen merkitystä ja ohjekortin noudattamista osana toimeksiantoa.

Päivityksen jälkeen kuntotarkastusraportissa tulee esittää esimerkiksi tarkemmin riskien merkittävyys, epävarmuustekijät ja suositellut jatkotutkimukset perusteluineen. Esimerkiksi riskirakenteiden osalta ohjeessa on tarkennettu, miten riskirakennetta tulee arvioida, tarvitaanko talon rakenteiden avauksia ja missä laajuudessa tarvitaan lisätutkimuksia.

Uusi ohje nostaa esiin kaksi uutta vaurioherkkää rakennetta pientaloissa: betonilaatan päälle puukoolatun välipohjarakenteen ja tiili–villa–tiilirakenteisen ulkoseinärakenteen. Aiemmin riskirakenteiksi määritetyt talon osat on listannut esimerkiksi kuntotarkastuksia tekevä Sustera.

Merkittävin muutos koskee tilaajaa. Uusi tilaajan ohje kertoo aiempaa tarkemmin, mitä kuntotarkastus voi ja ei voi selvittää, mitä asiakirjoja ennen tarkastusta tulisi toimittaa, miten myyjän tulee kertoa rakennuksen historiasta sekä miten ostajan kannattaa hyödyntää raporttia ennen kauppaa.  Tavoitteena on, että ostajalle ei synny virheellistä käsitystä siitä, että kuntotarkastus olisi ”takuu rakennuksen kunnosta”, vaan sen tarkoituksena on antaa mahdollisimman kattavasti tietoa ostopäätöksen tueksi.

Kuntotarkastus on edelleen ensisijaisesti aistinvarainen tarkastus, mutta päivitys nostaa raportoinnin laatutasoa, tarkentaa osapuolten vastuita ja korostaa riskien perusteltua arviointia.


Avainsanat jotka liittyvät artikkeliin

Omakotiliitto on pientalo- ja vapaa-ajan asukkaiden tuki, turva ja puolestapuhuja. Kuvassa perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.