Uutiset ja tiedotteet

19.10.2018 9.21

Varovasti katolla – märkä katto on liukas

Kodin tai kesäasunnon katon syystarkastusta tehtäessä on oltava varovainen, sillä huolimaton toiminta vaarantaa sekä katolla liikkujan terveyden että katon kunnon, muistuttaa kiinteistö- ja talotekniikka-alan yhteisöjen Toukotalkoot-kampanja. Katon huono kunto muistuttaa itsestään yleensä vasta silloin, kun vesi vuotaa sisälle tai räystäsvesikouru tukkeutuu roskien painosta tai tulvii vettä lumimassojen vaurioitettua sitä. Pientalon katto tulisi tarkastaa vähintään kahdesti vuodessa.

Varovasti katolla – märkä katto on liukas

Kodin tai kesäasunnon katon syystarkastusta tehtäessä on oltava varovainen, sillä huolimaton toiminta vaarantaa sekä katolla liikkujan terveyden että katon kunnon, muistuttaa kiinteistö- ja talotekniikka-alan yhteisöjen Toukotalkoot-kampanja. Katon huono kunto muistuttaa itsestään yleensä vasta silloin, kun vesi vuotaa sisälle tai räystäsvesikouru tukkeutuu roskien painosta tai tulvii vettä lumimassojen vaurioitettua sitä. Pientalon katto tulisi tarkastaa vähintään kahdesti vuodessa.

Keväällä talven aikana mahdollisesti syntyneet vahingot on helppo huomata. Toinen tarkastus kannattaa tehdä syksyllä syysmyrskyjen jälkeen ennen talven tuloa. Tarkastuksen yhteydessä roskat ja lehdet harjataan pois, tyhjennetään ja poistetaan mahdolliset sammaleet. Tikkaiden, kattokulkuteiden osien ja katon turvavarusteiden on oltava kunnossa, jotta nuohous voidaan tehdä turvallisesti. Piippujen ilmanvaihtoputkien, antennien ja sähköliitosten läpiviennit on hyvä tarkastaa silmämääräisesti. Jos mahdollista, vesikaton alta yläpohjasta tarkastetaan, että vuotojälkiä ei esiinny.

Syksyn lehdet

Hyvin hoidettu katto suojaa koko taloa pitkään

Säännöllinen huolto lisää kattorakenteiden ja vesikatteen käyttöikää. Huoltotoimiin vaikuttaa erityisesti kattomateriaali. Tiili- tai peltikaton huollot poikkeavat toisistaan. Peltikattoon tarttuu ajan myötä nokea, levää ja muuta likaa. Jos kattoa ei puhdista, pinttynyt lika ja irtoroskat kuluttavat peltikatetta suojaavaa pinnoitetta. Kulunut pinnoite ei enää suojaa kattopeltiä, vaan altistaa sen hapettumiselle ja katto alkaa ruostua. Jos mahdollista, vesikaton alta yläpohjasta on hyvä tarkastaa mahdolliset vuotojäljet.

Hyvin huolletun tiilikaton ikä on 50–70 vuotta. Tiili on myös helpoiten vaurioituva kattomateriaali. Huokoisiin kattotiiliin imeytyy sateella vettä, joka syksyn aikana jäätyy ja rapauttaa tiiltä. Näin katto pääsee huoltamattomana nopeasti huonoon kuntoon. Tiilikattoa tulee huoltaa poistamalla kattotiilien päälle kasvanut sammal ja katolle sekä räystäskouruihin kertyneet roskat. Sammaleenestokäsittely kannattaa tehdä ensimmäisen kerran tiilikaton ollessa noin kymmenen vuotta vanha.

Turvallisuus edellä – käytä tarvittaessa ammattiapua

Talon sijainti ja ympäristö, kuten puiden läheisyys, vaikuttavat huoltotoimenpiteiden tarpeeseen, Huollon laiminlyönnin aiheuttamat vahingot ovat talon omistajan vastuulla. Katon huolto koetaan monesti hankalaksi ja jopa vaaralliseksi, joten se jää usein väliin tai sitä viivytellään liikaa. Toimipa katolla itse, tai käyttipä katon huoltoon ammattilaista, on aina käytettävä turvavälineitä.

Loivakin katto on märkänä ja lehtien peittämänä liukas. Katolla liikuttaessa kannattaa käyttää pehmeäpohjaisia kenkiä ja luoda lumet muovisilla välineillä. Katolla on kuljettava varovaisesti ja vältettävä tiilien tai kattopellin vaurioitumista. Pienet viat voi helposti korjata itse, mutta suurempiin töihin ja katon kunnon tarkempaan arviointiin kannattaa pyytää ammattilaisen apua. Myös lumenpudotukseen ja roskien poistoon saa ammattilaisten apua. Turvauduttaessa ammattilaiseen esimerkiksi lumenpudotuksessa, on yrityksellä oltava nimenomaan lumenpudotustoiminnan vakuutusturva, turvavarusteet kunnossa ja katon materiaaleihin ja rakenteisiin soveltuvat työvälineet.

Älä hötkyile - rakennusmääräysten mukainen katto kestää suuret lumikuormat

Tavallisten omakotitalojen katot eivät ole lumikuormien kannalta riskialttiita kohteita. Ongelmat esiintyvät yleensä halleissa, vajoissa ja muissa epävirallisissa rakennelmissa. Omakoti-, rivi- ja paritaloissa suurimmat ongelmat liittyvätkin lumen pudottajan toimintaan: hänen putoamiseensa tai pudotettavien lumimassojen aiheuttamiin vaurioihin.

Jos lunta kuitenkin pudotetaan, pudottajan on aina muistettava turvavarustus ja sen oikea käyttö. Lumia pudottaessa on varottava lumen alla olevia kattovarusteita. Pudotustarvetta vähentää, kun pidetään huoli, että lumiesteillä suojataan sisäänkäyntien, kulkuväylien, lasten leikkipaikkojen ja ajoneuvojen pysäköintipaikan kohdat. Ei ole hyvä pudottaa alinta lumikerrosta, vaan ainoastaan päällimmäinen kerros. Tiilien päälle kannattaa jättää noin 10-20 cm lumikerros, niin vältytään vahingossa vaurioittamasta kattoa.

Vinkit pientalon kattohuoltoon


1.     Tarkasta katto kahdesti vuodessa

2.      Käytä tarvittaessa ammattilaista arvioimaan kattosi kunto ja tekemään sen huolto

3.      Muista tarvittavat turvavälineet ja käytä niitä oikein

4.      Liiku ja käytä katolla työvälineitä varovasti, jotta katto ei vaurioidu

5.      Pientalon katto kestää suuret lumimassat – vältä turhaa katolla liikkumista

6.      Varoita ohikulkijoita asianmukaisesti katolla toimiessasi

 

Vuosittain järjestettävässä Toukotalkoot-kampanjassa ovat mukana Suomen Kiinteistöliitto, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL, Suomen Omakotiliitto ja Lämmitysenergia Yhdistys.

www.Toukotalkoot.fi -sivustolta löytyvät muun muassa asukkaille tarkoitetut, ladattavissa olevat tarkastuslistat.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä