Uutiset ja tiedotteet

27.2.2018 12.59

Pientalomyönteisin kunta 2018 -kysely. Vastausaikaa jatkettu 19.3. asti!

Mielipiteesi on meille arvokas! Kerro mikä kunta Suomessa on asumisen ja rakentamisen kannalta pientaloasukkaalle myönteisin paikka elää, asua ja rakentaa. Vastausten perusteella paikalliset omakotiyhdistykset saavat tärkeää tietoa siitä, mitkä asiat omassa kunnassa vaativat kehittämistä ja mitä hyviksi koettuja asioita omassa kunnassa tulee jatkossakin vaalia.

Omakotiliitto selvittää jälleen yhdessä Hirsitaloteollisuuden ja Pientaloteollisuuden kanssa Suomen pientalomyönteisintä kuntaa.

Tutkimus kartoittaa, mikä kunta Suomessa on asumisen ja rakentamisen kannalta pientaloasukkaalle myönteisin paikka elää, asua ja rakentaa. Pientalomyönteisin kunta julkistetaan ja palkitaan Oma Koti -messuilla lauantaina 14.4.2018 Helsingissä.

Palkinto jaettiin vuonna 2017 ensimmäistä kertaa ja tunnustus myönnettiin Siilinjärvelle erityisesti viestinnän ja tiedottamisen ansiosta.

Kysymykset on jaoteltu lyhyen taustatietokartoituksen lisäksi neljään päälohkoon:

1) kaavoitus ja tonttipolitiikka,
2) kunnallistekniikka,
3) rakennusluvat ja -määräykset sekä
4) kunnalliset asumismenot.

Voit vastata itseäsi kiinnostaviin ja läheisiin kysymyksiin, osan voit jättää avoimiksi.

Kysely avautuu tästä linkistä:

https://www.webropolsurveys.com/S/743ABF61F0AEC303.par

Jaathan linkkiä myös ystävillesi. Vastausaikaa on jatkettu ma 19.3.2018 asti!

Pientalomyönteisin-kunta-2018
Pientalomyönteisintä kuntaa etsitään nyt toista kertaa.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä