Energiaviraston uudet määräykset sähkön tehomaksusta astuivat voimaan 2.2.2026. Tehomaksu on herättänyt paljon huomiota mediassa ja huolta kuluttajissa. Selvennämme tällä kysymys-vastausjutulla tietoja tehomaksusta.
Mikä on tehomaksu?
Tehomaksu on yksi osa sähkönsiirron hinnoittelua. Kotitalouksien sähkön jakelumaksu koostuu kolmesta eri komponentista: perusmaksusta, energiamaksusta ja tehomaksusta. Yksinkertaistettuna tehomaksu mitataan sen perusteella, kuinka paljon kotitalous käyttää korkeimmillaan sähköä.
Onko tehomaksu pakollinen?
Tehomaksu ei ole pakollinen, jos valitsee sähkönsiirtotuotteen, johon ei sisälly tehomaksua. Silloin voi joutua maksamaan vastaavasti esimerkiksi korkeampaa perusmaksua. Energiaviraston määräys ei velvoita verkkoyhtiöitä lisäämään tehomaksua asiakkaille tarjottaviin tuotteisiin. Sähkönsiirtoyhtiöiden on tarjottava jatkossakin asiakkailleen sähkön jakelutuotteita, johon ei kuulu tehomaksua. Kotitalouksilla säilyy siis mahdollisuus valita tehomaksuton yleissähkötuote.
Jos asiakas siirtyy tehomaksulliseen tuotteeseen, perusmaksun osuuden tulisi pienentyä. Energiaviraston mukaan tehomaksu ei ole siis nykyiseen jakelulaskuun lisättävä ylimääräinen maksu.
Tuleeko tehomaksu kaikille kotitalouksille?
Tehomaksu ei tule automaattisesti kaikille. Suomessa on eri alueilla eri sähkönsiirtoyhtiöt, ja ne saavat itsenäisesti päättää, ottavatko ne tehomaksun käyttöön. Osalla yhtiöistä tehomaksu on ollut käytössä jo ennen määräystä.
Onko tehomaksu kaikille sama?
Ei ole. Alueelliset sähkönsiirtoyhtiöt saavat itse hinnoitella tehomaksun. Sen määräytymisperusteet, eli esimerkiksi tehomaksun kynnysraja, ovat kuitenkin kaikille asiakkaille samat.
Milloin tehomaksu tulee?
Tehomaksun yhtenäiset määräytymisperusteet pitää ottaa käyttöön viimeistään vuonna 2029. Verkkoyhtiöt voivat siirtyä uusiin hinnoitteluperusteisiin jo tätä aiemmin. Osalla verkkoyhtiöistä tehomaksu on käytössä jo nyt. Yhtiön pitää ilmoittaa ennakkoon asiakkaille, jos ottaa yhtiö ottaa tehomaksun käyttöön.
Miten tehomaksu määräytyy?
Tehomaksullisen tuotteen valinneilla asiakkailla tehomaksu määräytyy kuukauden korkeimman 60 minuutin sähkönkäytön keskitehon perusteella. Kotitalouksilla tehomaksu käynnistyy, kun 60 minuutin keskiteho ylittää 8 kilowatin tehokynnyksen.
Jos siis kotitalouden kuukauden korkein tunnin keskiteho olisi esimerkiksi 15 kilowattia, tehomaksua maksettaisiin 8 kilowatin rajan ylittävältä osalta eli 7 kilowatilta. Jos verkkoyhtiön tehomaksu olisi kuvitteellinen 1 euro/kilowatti, tehomaksua tulisi 7 euroa kuukaudessa. Huomaathan, että tehomaksu voi vaihdella sähkönsiirtoyhtiöittäin, eikä sen suuruuksia ole uusilla määräyksillä vielä päätetty.
Mistä tiedän, kannattaako minun ottaa tehomaksullinen sähkönsiirto vai ei?
Sähkönsiirtoyhtiöillä on velvollisuus kertoa asiakkailleen, mikä on heille edullisin sähkönsiirtotuote. Sähkönsiirtotuotetta saa vaihtaa ilmaiseksi kerran vuodessa. Tähän asti asiakkaat ovat voineet valita esimerkiksi yleissiirron, yösiirron ja kausisiirron välillä. Tehomaksu tekee vertailusta hankalampaa. Kuluttajan kannattaa tutustua omaan sähkönkulutukseensa ja sen kulutushuippuihin. Toivon mukaan yhtiöissä kehitetään laskureita, joilla saa vertailtua helpommin, kannattaako itselle valita tehomaksullinen vai tehomaksuton tuote.
Miksi tehomaksu tulee?
Suomessa useat sähkönsiirtoyhtiöt ovat lisänneet jo nyt kuluttajien sähkölaskuun tehoon perustuvan maksun. Maksun määräytymisperusteet eivät ole olleet yhteneviä, ja tämä on yleisesti nähty ongelmallisena. Siksi Energiavirasto määrää jatkossa yhtenevät määräytymisperusteet.
Tehomaksulla halutaan myös tasapainottaa sähköverkon käyttöä. Tehomaksun avulla verkkoyhtiöt voivat ohjata kotitalouksien kulutusta pois sähköverkkoa kuormittavista tehopiikkien ajankohdista.
Vaihteleva sähköntuotanto uusiutuvista energialähteistä ja yhteiskunnan sähköistyminen edellyttävät jatkossa yhä suurempaa joustoa myös kotitalouksien sähkönkäytössä. Energiavirasto haluaa varmistaa kotitalouksille mahdollisuuden ajoittaa ja ohjata kulutustaan ja hyötyä ohjauksesta taloudellisesti.
Mitä mieltä Omakotiliitto on tehomaksusta?
Omakotiliiton mielestä tehomaksu sälyttää sähköverkon huippujen tasaamista turhan paljon pientaloasukkaiden kontolle. Tehomaksun rajan pitäisi mahdollistaa tavanomainen elämä eli esimerkiksi talon ja käyttöveden lämmitys ilman huolta suuresta lisälaskusta tai talvipakkasista.
Energiaviraston määräys tehomaksusta meni Omakotiliiton mielestä alkuperäistä luonnosta parempaan suuntaan. Epäkohdat eivät ole kuitenkaan kokonaan poistuneet. Hyvää Energiaviraston määräyksessä verrattuna luonnokseen on, että tehomaksun laskentaperustetta muutettiin yhdestä 15 minuutin laskentajaksosta tuntiin. Omakotiliitto esitti, että perusteena tulisi olla kolmen tunnin keskiteho.
Energiaviraston mukaan hinnoittelurakenteen uudistus ei nosta sähkönjakelun maksuja kokonaisuudessaan. Omakotiliitto jatkaa sähkönsiirtoyhtiöiden hinnoittelun ja tuottojen kriittistä tarkastelua pientaloasukkaiden puolesta.
Voivatko sähkönsiirtoyhtiöt kerätä tehomaksun varjolla lisää voittoja?
Omakotiliitto oli vaikuttamassa vuonna 2024 uudistettuun sähkönsiirtoyhtiöiden valvontamalliin, jossa kuluttajan asemaa parannettiin. Myös sähkönsiirron tehomaksullinen sopimusmalli sisältyy valvontamalliin. Tehomaksu ei siten mahdollista sähkönsiirtoyhtiöille valvontamallin salliman tuoton kasvattamista eli lisätuottojen keräämistä. Huomioitavaa kuitenkin on, että asiakkaiden sopimushintoihin tehomaksu voi vaikuttaa niin, että maksut jakautuvat uudelleen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että joiltakin asiakkailta maksuja saadaan jatkossa enemmän, joiltakin vähemmän.
Miten sähköä voi käyttää ylittämättä 8 kilowatin rajaa?
Pientaloissa ja vapaa-ajanasunnoissa sähkön käyttömäärät ovat huomattavasti suuremmat kuin kerrostaloissa. Sähkönkulutukseen vaikuttaa olennaisimmin lämmitysmuoto. Suoraa sähkölämmitystä käyttävät talot kuluttavat eniten. Esimerkiksi omakotitalon lämmitys voi viedä talvella jatkuvasti 7–13 kW. Silloin 8 kilowatin raja ylittyy helposti.
Toinen suuri sähkönkuluttaja pientalossa on käyttöveden lämmitys. Esimerkiksi lämminvesivaraaja voi aiheuttaa 9 kW:n tehopiikin.
Tavanomaisen sähkösaunan teho on noin 6–9 kW, joten riippuu kotitaloudesta, ylittääkö saunominen tehomaksun kynnystä. Hidaslatauksinen hybridiauton lataus jää oletettavasti rajan alle, mutta tehokkaammat sähköauton latauslaitteet ylittävät useimmiten rajan. Tällöin kuormanohjauksella on mahdollista vaikuttaa tehon suuruuteen.
Artikkelia päivitetty 9.2.2026 lisäkysymyksillä.