Petra Wallinvuo on viettänyt kesiä siirtolapuutarhassa lapsesta lähtien. Nyt hän pitää vuorollaan huolta mumminsa rakkaudella vaalimasta siirtolapuutarhamökistä.
Mitä siitä tulee, ehdinkö, osaanko?” Petra Wallinvuo mietti pitkään, kun hänen Eeva-mumminsa alkoi ehdotella siirtolapuutarhamökin siirtymistä suvussa vuorollaan hänelle.
Petralla ei ollut kokemusta puutarhanhoidosta, ja työn määrä arvelutti. Mummi ei halunnut myydä rakasta paikkaa ulkopuolisille, mutta ei jaksanut enää itse hoitaa sitä sillä tarmolla, mitä paikka olisi vaatinut.
Eeva-mummi oli ostanut siirtolapuutarhan Nekalan siirtolapuutarhasta Tampereelta vuonna 1987. Petra syntyi kaksi vuotta myöhemmin ja sai viettää kesiä pienestä pitäen mummin mökillä. Petran vanhemmat ostivat oman mökkinsä miltei naapurista vuonna 1995, joten Nekalan siirtolapuutarha kietoutui tiiviisti Petran elämään.
Perheen mökiltä käsin oli hyvä käydä kesämummolassa. Pieni Petra otti oman tyynyn mukaan ja lähti mummin luokse yökylään. Äitienpäivinä kokoonnuttiin mummin mökille isolla porukalla. Yhdessä osallistuttiin juhannuksenviettoon ja urheilukisoihin.
Mummin aikana mökki maalattiin vihreästä punaiseksi ja alle 300-neliöiselle pienelle tontille nousi huvimaja. Mummi oli enemmän kukkien kuin vihannesten viljelijä, perunoita sai kuulemma ostettua toriltakin, mutta kukkia ei.
Vieläkin vaaleanpunaiset ja kirkkaan pinkit pionit portinpielessä muistuttavat mummista. Samoin vaaleanpunaiset syysleimut, punaherukkapensaat, vadelmat ja omenapuut. Mökki siirtyi Petralle vuonna 2019, ja Eeva-mummi ehti nähdä lapsenlapsensa rakastuvan puutarhanhoitoon ennen kuin menehtyi 97-vuotiaana joulun alla 2022.
Petra vaalii mummin kukkia, mutta on innostunut lisäksi hyötyviljelystä. Kasvilavoista nousee kesäisin muun muassa perunaa, porkkanaa, sipulia, lehtikaalia, ruohosipulia, raparperia ja mansikkaa.
”Kesäkurpitsan sato on ihan loputon”, Petra kertoo.
Sitä hän käyttää esimerkiksi kasvissosekeittoon, kesäkurpitsapastaan ja suolaisiin piirakoihin, välillä friteeraa kesäkurpitsaa sellaisenaan.
Petran 11- ja 4-vuotiaat tyttäret tykkäävät erityisesti loppukesän sadonkorjuuajasta, kun saavat nostaa itse multiin laittamansa perunat ja porkkanat. Elokuu on Petran mielestä puutarhan loppuhuipennus, kun sadonkorjuun lisäksi korkeat auringonkukat ja värikkäät syysleimut ja daaliat puhkeavat kukkaan.
Toisaalta kevätkin on puutarhassa ihanaa aikaa, kun tulppaanit ja narsissit nousevat maasta.
”Sitä tuntee itsekin heräävänsä eloon”, Petra kertoo. Mökillä vietetään aikaa toukokuulta lokakuulle viikoittain. Siellä yövytään arkenakin, ja mökiltä on lapsilla jopa lyhyempi matka kouluun ja päiväkotiin kuin kotoa. Päiväkodista hakiessa nelivuotias usein kysyy, mennäänkö mökille, ja sinne mennäänkin taajaan tekemään illallinen.
Petra pystyy tekemään terveysalan hallinnon etätöitään vaikka puutarhasta käsin. Mökiltä on nelisen kilometriä kotiin, ja matka taittuu helposti polkupyörillä.
Petra viettää aikaa usein mökillä lasten kanssa, puoliso tekee yrittäjänä paljon töitä. Työnjako on selvä: Petra pitää huolen siirtolapuutarhamökistä, mies ottaa enemmän vastuuta omakotitalosta ja hoitaa siellä oleskelevat lemmikkikanit. Kuopus nimesikin mökin Tyttöjen mökiksi, jossa pojat saavat kyllä käydä, mutta sen omistavat tytöt.
Vaikka mökillä riittää puuhaa, askareet ovat erilaisia kuin kotona.
”Olen kiitollinen, kun mökillä voi rauhoittua eri tavalla kuin kotona”, Petra sanoo. ”Parasta mitä nykyään tiedän, on tehdä täällä puutarhahommia. Kuuntelen äänikirjoja ja kyykin puutarhassa, se on tosi terapeuttista.”
Alussa puutarhanhoitoa piti opetella vähän yrityksen ja erehdyksen kautta.
”En tajunnut mitään esimerkiksi lannoitteista tai kompostoinnista. Porkkanat jäivät muutaman sentin kokoisiksi, kesäkukat paleltuivat. En tunnistanut kasveja, ja jotkin levisivät joka puolelle”, Petra muistelee alkutaivalta.
Puutarha on opettanut keskeneräisyyden sietokykyä ja nöyryyttä. Täydellisyyden tavoitteluun on turha pyrkiä, kun puutarhassa moni asia kasvaa toisin kuin on itse suunnitellut. Petran pyrkimyksenä sen sijaan on, että puutarhanhoito pysyy kivana, nautinnollisena ja palkitsevana.
Mökki on rakennettu vuonna 1936. Siellä on säilynyt oletettavasti alkuperäisiä puupintoja, ikkunoita ja ovia.
”Ihana, että on vanhan tuntua. Olen halunnut säilyttää vanhaa fiilistä, mutta pelkistää sisustusta”, Petra sanoo.
Mummin aikana mökissä oli paljon tauluja ja koriste-esineitä. Petra on vähentänyt tavaraa, jotta noin 20-neliöinen mökki tuntuisi vähän väljemmältä. Hän on maalannut pintoja ja kunnostanut nukkumaparven.
Mökin pieni koko ei haittaa, päinvastoin. Niukkoihin neliöihin ei tule haalittua tavaraa, vaan ihan vain tarpeellinen. Ilman juoksevaa vettä ja huussia pärjää hyvin, kerhotalon yhteinen vessa on näköetäisyydellä.
Mökkeilyä siirtolapuutarhassa Petra pitää edullisena. Vuodessa tonttivuokraan, kiinteistöveroon, sähköön, veteen, yhdistyksen jäsenmaksuun ja pieniin hankintoihin menee vähän päälle tuhat euroa.
Lasten kanssa mökillä oleminen on Petran mielestä helppoa ja huoletonta. Huvimajasta on tehty lapsille leikkimökki ja pihalle on laitettu trampoliini. Esikoinen jaksaa viihdyttää nuorempaa, ja kun kapeilla hiekkateillä ei aja autoja, lapset voivat kulkea alueella turvallisesti. Heillä on isovanhempien luokse sama matka kuin Petralla aikanaan, vain toiseen suuntaan.
Pitkän historian ansiosta Petralla on tuttuja alueella vuosikymmenten takaa, ja uusiakin ystävyyssuhteita on solmittu. Mökkejä alueella on noin 300, siirtolapuutarha on yksi Suomen suurimmista. Osa mökkeilijöistä on yhä samoja kuin Petran lapsuudessa, osassa mökeistä on tapahtunut sukupolvenvaihdos nuoriin pariskuntiin tai lapsiperheisiin. Mökillä käy paljon kyläilijöitä. Petra ei ole varsinaisesti kestittäjä, mutta tykkää silti kutsua ihmisiä kylään.
Perinne äitienpäivän vietosta mökillä on säilynyt. Uusiakin perinteitä on ehtinyt jo syntyä, esimerkiksi keskiviikkoisin käydään kahvilassa lätyillä. Kuopuksen syntymäpäiväjuhlia vietetään mökillä heinäkuussa ja Petran synttäreitä syyskuussa. Syksyn juhliin usein sattuu kuin ihmeen kaupalla vielä kiva aurinkoinen syysilma.
Vaikka siirtolapuutarha on kuulunut Petran elämään aina, hän ei ota sitä itsestäänselvyytenä. Hän toivoo, että mummi olisi tyytyväinen, jos näkisi paikan nyt. Eeva-mummi ehti olla jo elinaikanaan huojentunut, kun tärkeä paikka säilyi suvussa.
”Olen kiitollinen mummille, kun hän vähän patisti minua tähän. Hän tiesi minua paremmin, mitä tarvitsen”, Petra sanoo.
