Omakotiliiton mielestä tehomaksun epäkohdat kohtelevat omakotiasukkaita kaltoin. Oma sähkönkulutus kannattaa tuntea, jotta jatkossa osaa valita oikean sähkönsiirtotuotteen.
Energiaviraston määräys sähkönsiirron tehomaksusta astui voimaan helmikuussa. Määräys tehomaksusta meni Omakotiliiton mielestä alkuperäistä luonnosta parempaan suuntaan. Epäkohdat eivät ole kuitenkaan kokonaan poistuneet.
”Vaadimme, että sähköverkon huippujen tasaamista ja vastuuta verkosta ei sälytetä tavallisen pientalo- tai vapaa-ajanasukkaan kontolle”, sanoo Omakotiliiton puheenjohtaja Jukka Malila.
Määräyksessä tehomaksun kynnysraja nousi luonnoksen 5 kilowatista 8 kilowattiin. Omakotiliitto korosti lausunnossaan, että sopiva raja olisi noin 14 kW. Esimerkiksi omakotitalon lämmitys vie talvella jatkuvasti 7–13 kW.
”Suunta oli oikea, mutta edelleen raja on tiukka. Omakotiasujille tehomaksu tuntuu enemmän kepiltä kuin porkkanalta. Pitäisi ennemmin löytää kannustavia ratkaisuja, joilla hallitaan tehopiikkejä. Liian tiukat rajat eivät edesauta sitä”, sanoo Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander.
Uuden määräyksen mukaan tehomaksu määräytyy kuukauden korkeimman 60 minuutin sähkönkäytön keskitehon perusteella. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kotitalouden tehomaksu käynnistyy, kun neljän vierekkäisen vartin keskiteho ylittää 8 kilowatin tehokynnyksen.
Määräys yhtenäistää sähköverkkoyhtiöiden hinnoittelun perusteita viimeistään vuoden 2029 alusta alkaen. Yhtiöt voivat siirtyä uusiin hinnoitteluperusteisiin jo tätä aiemmin. Osalla yhtiöistä tehomaksu on käytössä jo nyt. Kuluttajille tulee ilmoittaa ennakkoon, mikäli yhtiö on ottamassa tehomaksua käyttöön.
Keskeistä on, että asiakkaille on jatkossakin tarjottava vaihtoehtoisia sähkön jakelutuotteita, ja kotitalouksilla säilyy mahdollisuus valita tehomaksuton yleissähkötuote. Verkkoyhtiöllä on velvollisuus neuvoa asiakkaitaan, mikä sähkönsiirtosopimus heille on edullisin.
Kysymyksiä ja vastauksia tehomaksusta
Mikä on tehomaksu?
Tehomaksu on yksi osa sähkönsiirron hinnoittelua, perusmaksun ja energiamaksun ohella. Yksinkertaistettuna tehomaksu mitataan sen perusteella, kuinka paljon kotitalous käyttää korkeimmillaan sähköä.
Onko tehomaksu pakollinen?
Tehomaksu ei ole pakollinen, jos valitsee sähkönsiirtotuotteen, johon ei sisälly tehomaksua. Silloin voi joutua maksamaan vastaavasti esimerkiksi korkeampaa perusmaksua. Sähkönsiirtoyhtiöiden on tarjottava jatkossakin asiakkailleen sähkön jakelutuotteita, johon ei kuulu tehomaksua. Jos asiakas siirtyy tehomaksulliseen tuotteeseen, perusmaksun osuuden tulisi pienentyä.
Tuleeko tehomaksu kaikille kotitalouksille?
Tehomaksu ei tule automaattisesti kaikille. Suomessa on eri alueilla eri sähkönsiirtoyhtiöt, ja ne saavat itsenäisesti päättää, ottavatko ne tehomaksun käyttöön. Alueelliset sähkönsiirtoyhtiöt saavat myös itse hinnoitella tehomaksun.
Miten tehomaksu määräytyy?
Tehomaksun määräytymisperustana toimii 60 minuutin aikaikkuna kuukaudessa, jolloin sähkön kulutus (eli tehon käyttö) on ollut korkeimmillaan. Tehomaksun laskennassa etsitään laskutuskuukaudelta se ajankohta, jolloin neljä peräkkäistä 15 minuutin jaksoa muodostavat korkeimman mahdollisen tunnin keskitehon. Jokaisen vartin kulutuksen (kWh) voi muuttaa tehoksi (kW) kertomalla vartin kulutuksen neljällä. Tämä kuvaa keskitehoa, joka olisi toteutunut, jos vartin kulutustaso olisi jatkunut koko tunnin. Neljän vierekkäisen vartin tehon keskiarvo on tehomaksun peruste.
Esimerkki: Jos neljän peräkkäisen vartin korkein keskiarvo on muodostunut varteista, joilla tunnin aikana teho olisi ollut 7, 6, 9 ja 8 kW, niin tehomaksun laskentaan sovellettava keskiarvo laskettaisiin summaamalla tehot yhteen (30 kW) ja jakamalla neljällä. Keskimääräiseksi tehoksi tunnille tulisi 7,5 kilowattia, joka ei vielä ylittäisi tehomaksun 8 kilowatin rajaa.
Huomaa: Sähkölaitteiden teho ilmoitetaan kilowatteina, mutta käytetyn sähköenergian yksikkö on kilowattitunti. Jos siis käytät 10 kW tehoista laitetta ainoastaan yhden vartin ajan tunnin sisällä, keskitehoksi tunnille tulee 2,5 kW ja laite on käyttänyt sähköä 2,5 kWh. Tällä käytöllä tehomaksun kynnys ei ylittyisi.
Paljonko tehomaksu maksaa?
Jos kotitalouden kuukauden korkein tunnin keskiteho olisi 15 kilowattia, tehomaksua maksettaisiin 8 kilowatin rajan ylittävältä osalta eli 7 kilowatilta. Jos verkkoyhtiön tehomaksu olisi kuvitteellinen 1 e/kw, tehomaksua kertyisi kyseiseltä laskutuskuukaudelta 7 e/kk. Huomaathan, että jokainen sähkönsiirtoyhtiö päättää itse tehomaksujen suuruudesta, koska uusi määräys ei koske hintoja.
Kannattaako minun ottaa tehomaksullinen sähkönsiirto vai ei?
Tähän asti asiakkaat ovat voineet valita esimerkiksi yleissiirron, yösiirron ja kausisiirron välillä. Tehomaksun myötä vertailu on yhä tärkeämpää. Kuluttajan kannattaa tutustua omaan sähkönkulutukseensa ja sen kulutushuippuihin. Sähkönsiirtotuotetta saa vaihtaa ilmaiseksi kerran vuodessa.