Asuntolainan saantiin vaikuttaa moni asia

Kolikkopinoista muodostuva talo

Asuntolainan saanti omakotitalolle voi olla tiukassa varsinkin syrjemmässä. Miten talon käyttäminen vakuusarvona ja talojen kunnon selvittäminen ovat muuttuneet viime vuosina? Finanssiala ry:n johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila vastaa.

Miltä asuntolainarahoitus näyttää tällä hetkellä?

Asuntomarkkinoilla on ollut hiljaisempi vaihe, ja se on näkynyt myös luoton kysynnässä. Kaupankäynti on kuitenkin vilkastunut. Viime vuonna uusia asuntolainoja nostettiin pankeista melkein 15 miljardia euroa. Kasvua oli 11 prosenttia edellisestä vuodesta, eli suunnilleen saman verran kuin kaupoissa. Asuntojen hinnat ovat tulleet alaspäin keskimäärin 15 prosenttia, joten 15 miljardilla on rahoitettu vielä enemmän asuntokauppoja kuin pari vuotta sitten. Kauppaa kyllä käydään, kunhan hintataso on oikea.

Vain Omakotiliiton jäsenille

Omakotiliiton jäsenyys kannattaa, koska pienellä jäsenmaksulla varmistat, että saat ajankohtaista ja tärkeää tietoa asumisesta, neuvontaa ja rahanarvoisia etuja!

Omakotilehti on Omakotiliiton jäsenlehti, jonka jäsenet saavat neljä kertaa vuodessa. Lehti tarjoaa ajankohtaista tietoa ja asiantuntijoiden artikkeleita monipuolisesti asumisen eri osa-alueilta.



Avainsanat jotka liittyvät artikkeliin

Omakotiliitto on pientalo- ja vapaa-ajan asukkaiden tuki, turva ja puolestapuhuja. Kuvassa perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.