Parhaimmillaan toimiva yhteisö kantaa silloin, kun omat voimat hiipuvat. Paikalliset omakotiyhdistykset muodostavat eräänlaisen hyvän asumisen huoltoasemaverkoston – arvoina, yhteistyönä ja välittämisenä, kirjoittaa puheenjohtaja Jukka Malila.
Ajattele hetki tätä: pidät sylissäsi pientä vauvaa. Lasta, jolla on elämä edessään. Entä jos kolmenkymmenen vuoden kuluttua tuo ihminen elää ilman omaa kotia – vailla paikkaa, johon palata, tai ovea, jonka voisi sulkea perässään?
Ajatus nousi mieleeni seuratessani keskustelua asunnottomuudesta. Keskustelun tuoksinassa unohdamme helposti, että jokaisen asunnottoman taustalla on eletty elämä, sattumia ja ennakoimattomia käänteitä.
Asunnottomuus ei useinkaan ole vain yhden valinnan seuraus. Monilla siihen liittyy sairautta, riippuvuuksia tai yksinkertaisesti liian vähän tukea silloin, kun elämä on alkanut horjua. Kun arjen rakenteet pettävät, myös koti voi kadota.
Suomi tunnetaan turvallisena ja toimivana maana. Arjessa hyvinvointi syntyy pienistä asioista: siitä, että asuminen on vakaata, ympäristö tuntuu omalta ja ihminen kokee kuuluvansa johonkin. Koti on monelle se paikka, jossa nämä asiat kohtaavat.
Asunnottomuus ei ole vain suurten kaupunkien ilmiö. Se näkyy yhä useammin myös pienemmillä paikkakunnilla. Usein kyse ei ole absoluuttisesta asuntojen puutteesta – asuntojahan on – vaan siitä, ettei kaikilla ole mahdollisuutta tai kykyä pitää kiinni asumisesta ilman apua.
Paikalliset omakotiyhdistykset muodostavat eräänlaisen hyvän asumisen huoltoasemaverkoston.
Omakotiasukkaat elävät arkea, jossa naapurit tunnetaan ja yhteisö merkitsee. Omakotiyhteisöissä myös pienet teot – keskustelut, kohtaamiset ja yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa – voivat joskus estää syrjäytymistä jo varhaisessa vaiheessa. Me myös tiedämme, että lausuma ”oma tupa, oma lupa” pitää sisällään suuren viisauden. Omakotiasuminen luo ympärilleen tavoitteellisuutta, yhteisöllisyyttä, vakautta ja lukuisia muita hyviä asioita.
Parhaimmillaan toimiva yhteisö kantaa silloin, kun omat voimat hiipuvat. Mielestäni paikalliset omakotiyhdistykset muodostavatkin eräänlaisen hyvän asumisen huoltoasemaverkoston – ei välttämättä rakennuksina, vaan arvoina, yhteistyönä ja välittämisenä!
Mielestäni omakotiyhdistysten kannattaa jatkossakin olla ehkäisemässä syrjäytymistä vahvistamalla naapuriverkostoja, edistämällä kohtuuhintaista ja monimuotoista asumista sekä pitämällä entistä vahvemmin ääntä jokaisen kansalaisen oikeudesta turvalliseen kotiin.
Yhteiskunnan todellinen mitta ei ole vain taloudessa, vaan siinä, miten se kohtelee heikoimpiaan. Se vauva, jota hetken ajattelimme, elää yhä jokaisessa asunnottomassa aikuisessa. Kysymys on yksinkertainen: rakennammeko yhteiskuntaa, jossa jokaisella on paikkansa – vai tyydymmekö katsomaan vain sivusta?
Jukka Malila
Puheenjohtaja
Suomen Omakotiliitto
