KPY40vuotta

KIRKKONUMMEN PIENKIINTEISTÖYHDISTYS     40  VUOTTA

 8.12.2010 Mauno Kemppainen

 

 

 

Kirkkonummen Pienkiinteistöyhdistys saavuttaa 40 vuoden iän 15.12.2010. Yhdistyksen perustamisajan tilanne oli siinä määrin erikoinen, että vieläkin on sen muisteleminen syytä aloittaa Porkkalan parenteesiajasta, eli Porkkalan alueen vuokraamisesta Neuvostoliiton sotilaalliseksi tukikohta-alueeksi. Porkkalan alue suljettiin suomalaisten käytöstä 28.9.1944 ja palautettiin 26.1.1956.

 

Vielä Kirkkonummen Pienkiinteistöhdistyksen perustamisaikaan vuonna 1970 oli Kirkkonummen alueen asuttaminen ja kehitys alkuvaiheessaan ja Porkkalan vuokrakauden jäljet hyvin näkyvissä. Kun alue palautui takaisin, osa maanomistajista muutti tiloilleen. Ensimmäisinä vuosina väkiluku oli noin 4 000 asukasta, kun Porkkalasta evakuitiin v. 1944 n. 7200 asukasta. 

 

 Näistä takaisinmuuttajista suurin osa oli ruotsinkielisiä. Kun väkimäärä alkoi lisääntyä ja maa-alueita otettiin asutuskäyttöön, ns kantaväestön ja muuttajien yhteisymmärrys usein joutui koetukselle.  Vuonna 1960 asukkaita oli n. 7000, vuonna 1970 asukkaita oli jo 10 000, joista suomenkielisiä 62 %.

 

Kunnan resurssit olivat tietenkin väestöpohjan mukaisesti vähäisiä: vesilaitos aloitti toimintansa v. 70, kouluolot, terveydenhuolto ja hallinto kunnassa olivat nykypohjaan verrattuna lähinnä säälittävää tasoa. Henkilökuntaa oli liian vähän. Kunnallisia rakennuksia, jotka oli hävitetty, ei ollut mahdollista rakentaa riittävällä vauhdilla. Pellot kasvoivat pajua ja muuta risukkoa. Tuhottuja bunkkereita ja linnoitusrakenteita oli joka puolella. Rajapyykit olivat hukassa. Kuntien rajatkin muuttuivat. Kunta oli luonnollisesti yrittänyt järjestää kouluoloja ensin ruotsinkielisiä lapsia varten. Erityisen paljon ongelmia esiintyi suomenkielisten  lasten koulutuksen järjestelyssä. Kunnan ja valtion välisissä neuvotteluissa kuntalaisia puolustamassa oli myös Porkkalan liitto, joka  toimikin aktiivisesti ja tuloksellisesti juuri kouluolojen kehittämisessä.

  

Kirkkonummen kirkko jouduttiin ns parenteesiajan jälkeen saneeraamaan perusteellisesti 50-luvun lopulla. Saneerauksen aiheuttamia taloudellisia rasituksia helpotti suuresti pohjoismaiset lahjoitukset. Seurakunnan kirkkoherra Eric Hendiksson asetettiin virkaansa v. 1959. Seurakunta jakautui ruotsin- ja suomenkielisiin vasta v. 1963. Upinniemen ensimmäinen sotilaspastori Kalervo Korpinen asetettiin virkaan v. 1960. Upinniemen kappeli valmistui v. 1965.

 

 Porkkalan alueen jälleenrakentamisessa  on ollut alkumuuttajille monenlaista ongelmaa; oli valtion hallinnon sääntöviidakko – jos kohta metsittyneiden peltojen pajuviidakkokin raivattavaksi. Tilojen rajakivet olivat kadonneet, peltojen kuivatus sen ajan pienitehoisin konein oli työlästä, valtion apu tyssäsi usein ylipääsemättömiin byrokraattisiin ja ahdasmielisiin tulkintoihin jne. Mutta isänmaanrakkaus ilmeni vahvana sitoutumisena maaperään, työtä eivät raivaajat pelänneet. Kaikki tehtiin alkeellisissa oloissa, mutta vaivoja laskematta. Jälleenrakentajien ja raivaajien ongelmat ovat tämän päivän ihmiselle vaikeita ymmärtää. Se oli jatkuvaa kamppailua omistusoikeudesta, virkavaltaisuutta vastaan, ja ennenkaikkea taloudellisia huolia vastaan, kirjoittaa Kaj Brunila kirjassa ”Porkkalan kohtalot”.

 

 Uudisasukkailla oli voimakas tarve hakea ratkaisuja mm. kaavoitukseen, kunnallistekniikkaan, kouluoloihin jne. Syntyi erilaisia yhteenliittymiä rajattujen projektien läpiviemiseksi. Esimerkiksi keskustan suomenkielisten koluuoloja korjattiin kannatusyhdistysten ponnistelujen turvin. Suomen Sokeri oy:n toimeksiannosta maisteri Folke Wagnerin vetämänä  perustettiin Porkkalan Yhteiskoulun Kannatusyhdistys. Ruotsalaisten puolella oli perustettu Kyrkslätts samskolans undestödsförening. Suomalainen yhteiskoulu aloitti toimintansa aluksi parakkikoulussa ns. venäläisellä kentällä, sitten kannatusyhdistys rakennutti Gesterbyn koulukeskuksen punatiiliset rakennukset.

 

 Keskusta-alueille pientaloja rakentaneet hakivat joukkovoimaa Pienkiinteistöyhdistyksen avulla. Yhdistyksen ydinjoukko asui Heikkilän kaava-alueella, joka alue olikin ensimmäinen rakennuslain mukaan vahvistunut kaava-alue kunnassa.  Maaseutukuntien rakentamista varten tarvittiin rakennuskaava  ja se vahvistettiin tuohon aikaan lääninhallituksessa. Kaupunkimainen asemakaava vahvistettiin sisäasiainministeriössä. Kaavamuoto vakiintui sitten asemakaavaksi noin 2000-luvun taitteessa ja se vahvistuu kunnanvaltuuston päätöksellä ympäristökeskuksen lausunnon jälkeen.

 

 Kirkkonummen Pienkiinteistöyhdistys siis perustettiin 15.12.1970 . Perustamiskirjan ovat allekirjoittaneet Matti Haapaniemi, Raimo Selenius, Anders Wikholm, Vilho Parikka, Veikko Huitti ja Seppo Takala. Tuntemiani pitkäaikaisia jäseniä luettelen muutamia:Pertti Törnroos vuodesta 1984, Simo Ahonen vuodesta 1986,  Eino Haukijärvi vuodesta 1988, Yrjö Rajaheimo, Kari Friman, Eero Toivanen, Erkki Nieminen vuodesta 1991, Pentti Vataja, Eino Männistö hekin 90-luvulta lähtien.

Yhdistyksemme kuului silloiseen valtakunnalliseen liittoon nimeltä Pienkiinteistöliitto, jonka nimi muutettiin  yhdistyksemme 10-vuotisjuhlan tienoilla Suomen Omakotiliitoksi.

Jäsenmäärän kehityksestä Kari Frimanin laatiman historiikin mukaan voidaan mainita:

v. 1970      32 jäsentä

v. 1980      56

v. 1985      210

v. 1995      393

v. 2000      536

v. 2005      670

v. 2010      800

 

70-luvulla rakentaminen oli Kirkkonummen alueellakin vilkasta. Myös inflaatio laukkasi 20-30%:n vuosivauhtia. Koska kunnan varallisuus ei riittänyt kunnallistekniikan riittävän nopeaan rakentamiseen, turvauduttiin aluerakentamissopimuksiin. Aluerakentajat keskittyivät kerros- ja rivitalotuotantoon ja kunta myi omakotitontteja ns. hartiapankkirakentajille.

Aluerakentajat toimivat Lindalin, Gesterbyn ja keskustan Finnsbackan alueilla, myöhemmin myös Masalassa.

Rakentamista ei paljoakaan ohjattu eikä valvottu kunnan puolesta. Asuntohallituksen rahoittajavalvonta sen sijaan oli aika tiukkaa. Onneksi siihen kuului myös pankkien korkotason valvonta. Kyllähän korot silti nousivat, voisi sanoa, että kunnan veroäyrin tasolle -  Kirkkonummen veroäyri oli pitkään 14,5 penniä.

Heikkilän alueella Asuntohallitus vielä lainoitti rakentamista, vaikka päälämmitysmuoto oli suora sähkölämmitys. Seuraavalla pientaloalueella eli Gesterbyn pientaloalueella Asuntohallitus aluksi kieltäytyi sähkölämmitystalojen rakentamisen rahoituksesta, mutta taipui sen jälkeen, kun kunta sitoutui järjestämään seuraavan alueen lämmityksen muulla energialla kuin sähköllä. Näin jouduttiin panemaan alulle Kuusalan pientaloalueen maakaasuverkosto.

Pienkiinteistöyhdistys on ollut hyödyllinen yhteenliittymä jokaisena vuotena olemassaolonsa ajan.  Jäsenmäärän lisääntyessä yhdistyksen ytimeltä odotetaan lisääntyvää aktiivisuutta ja uusiakin palveluja. Omakotiasuminen sinänsä ja erityisesti ikääntyvän väestön elämän helpottaminen antaa haasteita. Palvelunimikkeitä ei ehkä ole viisasta suuresti lisätä. Sen sijaan määrällistä volyymia tarvittaneen yhä enemmän. Jokainen yhteisö tarvitsee menestyäkseen toimintaan sitoutuvia ja aktiivisia henkilöitä. Yhdistyskokoukset ja johtokunnan kokoukset eivät vie mitään eteenpäin elleivät yksittäiset henkilöt sitä tee. Aktiivisten jäsenten työpanokset ovat aina kullanarvoisia.

Toivotan juhlivalle yhdistykselle parhainta tulevaisuutta.