Kirjaudu jäsensivuille
Kirjaudu
OMAKOTIYHDISTYKSET JA PIIRIT
Liity jäseneksi

Suuret edut pieneen hintaan! Jäsenmaksu keskimäärin vain 20€ vuodessa

Liity nyt

 

19.8.2010: Suomen Omakotiliitto budjettiriihestä: Asukkaista energiaverojen korotuksen maksumiehiä

Suomen Omakotiliitto budjettiriihestä:

Asukkaista energiaverojen korotuksen maksumiehiä

 

Valtioneuvosto esittää energiaverojen korottamista noin 700 miljoonalla eurolla ensi vuoden alusta. Veronkorotus kohdistuu erityisesti lämmityspolttoaineisiin ja sähköön. Maksajia ovat kotitaloudet, erityisesti öljyllä ja sähköllä lämmittävät pientalonasukkaat. Loppukäyttäjinä kotitaloudet maksavat tuotteiden ja palveluiden hinnoissa myös elinkeinoelämän veron korotuksen.

Energiaverojen korotusta perustellaan hiilidioksidipäästöjen ja energiankäytön vähentämisellä päästökauppasektorin ulkopuolella. Pientalojen lämmitysratkaisuja ei kuitenkaan tehdä budjettivuosittain eikä lämmitystarve vähene kylminä vuodenaikoina. Lämmityskulujen hintajousto ei siten toimi, ja siksi energiaverotus ei lyhyellä aikavälillä vaikuta asumisen energiankulutukseen.

Energiaverojen korotusta perustellaan myös aiemmin toteutetun työnantajan kansaneläkemaksun poistamisesta aiheutuvien verotuottomenetysten korvaamiseksi. Näillä ei ole mitään muuta tekemistä keskenään kuin täyttää jollain menojen aukko.

-Omakotiliiton mielestä veronkorotus ei ole aito ratkaisu energiatehokkuuden parantamiseen, tehokkaampaa sen sijaan olisi lisätä kannustavia elementtejä. Asumisen energiatehokkuutta edistetään tehokkaimmin lisäämällä tukea energiakorjauksiin ja energianeuvontaan, sanoo toiminnanjohtaja Juhani Nenonen Suomen Omakotiliitosta.

 

Energiaveron korotus ei lisää pientalojen energian säästöä

Suomen miljoonan omakotitalon asumiskuluissa energialasku on suurin yksittäinen menoerä. Energiavero kohdistuu asumiseen, joka on kansalaisten perustarve. Luonteeltaan energiavero on tasavero, joka vaikuttaa eniten pienituloisiin kansalaisiin. Asuminen on Suomessa kallista ja energiaverojen korotuksella vain lisätään asumiskustannuksia.

Energiaverosta maksetaan lisäksi arvonlisävero, jota korotettiin 1.7. alkaen. Siten energiaveron korotus entisestään nostaa asumisen verotusta.

Kaukolämmityksessä esitys merkitsee huomattavaa hintahaitaria, joka riippuu primaarienergialähteestä. Esitys merkitsee matalaenergiarakentamisen lisääntyessä kaukolämmön muuttumista aikaisempaa epäedullisemmaksi lämmitysvaihtoehdoksi pientaloissa. Yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto on kuitenkin nähty ympäristövaikutuksiltaan toivottavaksi lämmitysmuodoksi.

Omakotitaloasukkaat kannattavat uusiutuvaa energiaa ja hiilidioksidipäästöjen rajoittamista, mutta lämmitysmuodon muutoksia ei voi tehdä kiireellä ja hinnasta piittaamatta. Pientalon lämmitysratkaisut ovat isoja pitkävaikutteisia investointeja, joihin tarvitaan tietoa, tukea ja aikaa.

- -

Lisätietoja:

Suomen Omakotiliitto ry

Toiminnanjohtaja Juhani Nenonen, puh. (09) 6803 7110, juhani.nenonen@omakotiliitto.fi